lauantai 12. joulukuuta 2015

199. Voimattomuus ja tekojensa päivittäminen parhaan ymmärryksensä mukaisiksi

Voimattomuus, fyysinenkin, voi johtua siitä, ettei allekirjoita, mitä on juuri aikeissa tehdä. Usein silloin on kyse siitä, että aiemmin, joko nuorempana tai edellisellä kerralla vielä, olisi kyllä tehnyt niin kuin nyt aikoo, mutta nyt on oppinut uutta ja tilanne näyttää erilaiselta, kurssi jollain tavalla huonolta tai erityisen huonolta. Silloin on muodostettava uusi tilannekuva, joka ottaa uudet tekijät huomioon, esim. teorian lisäksi myös uudet sosiaaliset havainnot, ja päivitettävä tekonsa parhaan ymmärryksensä ja uuden tilannekuvansa mukaisiksi. Ja jätettävä vanhat huonoilta vaikuttavat voimattomuutta aiheuttavat valinnat pois, korvattava ne tervehenkisellä linjauksella.

Lainaus kohdasta 129. Selkävaivat ja urautumattomuus & liikunnallisuus:
"Epävarmuus voi aiheuttaa sitä, ettei osassa selkää jännitä lihaksia melkein ollenkaan ja niin muulle selälle tulee niillä alueilla isompi taakka ja selälle kenties väärä asento, mikä voi aiheuttaa kipuja. Epävarmuus johtuu usein liiasta koulumaiseen perspektiiviin turvautumisesta, kun sen sijaan pitäisi luottaa elämänkokemukseen ja arkijärkeen, omiin arjen taitoihin, joissa juuri tarvitseekin harjaannusta elämässä pärjätäkseen ja jotka ovat mm koulujärjen ymmärtämisen perusta: oma elämänkokemus. Myös jos sosiaalisesti joutuu liiaksi muiden mukaan eikä niin kuin itsestä tuntuu oikealta, niin voi tulla heikotusta, esim. jos nuori tai pulassa oleva joutuu toisten vetämänä isoihin valintoihin, esim. seurustelusuhteeseen näyttäisi joutuvan tai toisten ammatin mukana tms."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti