En tätä nyt niin tarkkaan tiedä, mutta eikö skitsofrenia ole sitä, kun joku luulee itseään joksikin muuksi henkilöksi kuin on tai useammaksikin, tai sitten on vainoharhainen.
Jos nyt miettii tuota itsen ja muiden välisen rajan häilyvyyttä, niin ei se ole tuollainen että tämä blokki luulee itseään tuoksi blokiksi vaan ihmissuhteet ja minäkuva ovat paljon monimutkaisemmat ja hienosyisemmät ja yleensä arkijärjen paremmin ymmärtämät.
Jos yksilö on nuori tai taitamaton, hän nojaa toisiin. Samoin hän nojaa, jollei itse huolehdi jostakin, mitä tarvitsee, vaan muut huolehtivat sen hänelle esim. siksi että ovat yhteisön toiminnasta huolehtivia eli moraalisia luoteenlaadultaan, mikä lähinnä on noiden asioiden hahmottamisen arkijärkisyyttä liian etäännyttävän tuulesta temmatun teoreettisuuden sijaan. Silloin siis osa asioista ja teoista on kyllä yksilön itsensä tekemiä pitkälti omin päin (alkeellisemmat asiat) mutta osassa hän nojaa toisiin, esim. toistaa toisten mielipiteitä tai tekee ohjeen mukaan. Eri ihmisten taitotaso on erilainen ja eri elämänalueilla, joten aikuinenkin voi nojata tisiin paljon tai nuori olla niin paljoa nojaamatta.
Laumoittuminen tuo omaan olemukseen toisten piirteitä: tehdään yhdessä, ollaan rytmitytty samaan tahtiin ja pitkälti samaan perspektiiviin taitotasoineen ja puheenaiheineen. Yhdessä tehden voi hyötyä toiten taidoista, sosiaalisesta tuesta, saada seuraa, ehkä perustaa perheen. Se, miten paljon kulloinkin on vaikutteita muilta, vaihtelee.
Esikuvat ovat niitä tahoja, joista ottaa kenties eniten mallia tai ainakin on motivoitunut ottamaan mallia, vaikkei niin paljoa näkisi, vaikka toinen olisi kovinkin etäinen kuten vaikka laulaja, jota ei ole koskaan tavannut. Taitoja oppii esikuvilta. Taidot perustuvat tekemisentapaan, joten taidon oppimisen myötä muuttuu enemmän samantyyppiseksi kuin esikuvansa. Osa taidoista on esim. sellaisia että kuinka olla tietyn elämänalan tai ammatin ihminen, jos se kerran on oma suuri haave, ja silloin ryhtyy elämäänkin siihen tapaan, vaihtaa ihmistyyppiään, tuntee päässeensä omilleen, itsenäistyneensä, aikuistuneensa. Osa ihmisistä on ihastunut matkimaan taitoja seksuaalisten suhteiden myötä, jolloin he vaihtavat yhdestöä kiehtovasta ihmistyypistä toiseen, luultavasti jonkun tietyntyyppisen ryhmän sisällä.
Ihmisillä on taipumusta etsiä sosiaalisia strategioita, joilla pärjäisi hyvin elämässä, mutta mitä he valitsevat reitikseen, on hyvin yksilöllistä: yksi haluaa erikoisen hienon kuuloisia asioita, toinen tavallisuutta, kolmas statusta, neljäs ihmissuhteita. Jos tällainen sosiaalinen strategia tulee liian lähelle eri tyypin strategian valinnutta, esim. siksi että joku sotkee henkilöt, niin henkilöt tyypillisesti saavat allergisen reaktion noita toisia tyyppejä kohtaan ja löytävät niistä jonkin vian, miksi se strategia ei ole hyvä, vaan vaikka kulahtanut.
Vainoharhaisuus tuntuisi liittyvän siihen, kun muut haluavat salata jonkin ikävän asian mutta yksi/uhri on puhunut siitä ääneen, tai kun joku on havainnonteossa ihan aloittelija. Usein sattuu, että joku on ilkeä toiselle ja kun kysytään, että tapahtuiko sellaista, niin vastaa, ettei hän mitään ikävää tehnyt, tavallista vaan tässä kaverinsa kanssa, mitä lie perättömiä luullut uhri. Tai sitten kun mikrofoneja, kännyköitä yms tosiaan on olemassa, niin varmaan sitä sattuu, että joitakuita vakoillaan, ja koska se kysyy niin paljon työvoimaa, niin luultavaa on, että jotakuta sillä kertaa vakoillaan oikein urakalla ja toisia taas ei ollenkaan tai melkein ollenkaan. Jos niissä on ulkomaita mukana, niin yleensä asia halutaan salat, jos siis maa on mukana eikä vain sen kansalaisia. Toisaalta suomalaiset ratkaisut sopisivat moneen maahan ja niitä halutaan markkinoida maailmalle hyväätekevinä, muttei tiedetä, miten niitä oppisi, jollei mm kiinnostumalla suomalaisuudesta ja siis myös Suomen vakoilusta. Niin että tavallaan Suomi on vakoilumyönteinen maa, mutta se on toki eri asia kuin vaikka potilastietojen kalastelu rikollisiin tarkoituksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti