maanantai 23. marraskuuta 2015

172. Lihassäryt & krampit ja liikunnallisuus & lämpö

Joskus jos kramppaa kroppaa, vaikka siksi, ettö on liikkunut viileässä ja kroppa on vieläkin viileä, niin lihaksia alkaa kivistää. Se on siis osin kehonlämpötilan alhaisuudesta kiinni, mihin auttaisivat lämpimät vaatteet sisälläkin, mm pitkähihaiset ja -lahkeiset oikein lämpimät alusvaatteet ja lämpimien aterioiden huolehtiminen sekä sauna, siis kehon pitäminen oikein lämpimänä. Osin taas on kyse siitä, että pitää lihaksia jännitettyinä, mikä on vika josta pääsee eroon ottamalla mallia urheilullisista ja liikkumalla liikkumisen ilosta ihan vain liikkuakseen, verrytelläkseen ja lämmetäkseen. Liikkua ei saisi maneerinmaisesti tai jotakin muuta samalla tavoitellen, muita ajatellen, vaan liikkuniseen keskittyen reaktiivisesti niin kuin liikkumisen kannalta luonnollista on. Liikkeet eivät myöskään saisi olla liian ajatellusti ohjattuja vaan niiden pitäisi olla spontaaneja ja tunteidenmukaisia, sosiaalisesti näyttelemättömiä. Pitäisi liikkua rennon eläväisesti eikä jäykän järkiperäisesti.
Ktaso myös 167. Liukkaalla kaatumisen varominen ja pehmentäminen

Lämmittelyohjeita http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2015/01/viileaan-sopeutuminen.html

Katso myös:
129. Selkävaivat ja urautumattomuus & urheilullisuus  11.10.2015
106. Liikkuvuuden ja kunnon ylläpitämisestä  24.8.2015  http://parantamisesta.blogspot.fi/2015/08/liikkuvuuden-ja-kunnon-yllapitamisesta.html
53. Ohjeita kovin heikkokuntoisen liikunnan aloittamiseen  2.6.2015  http://parantamisesta.blogspot.fi/2015/06/ohjeita-kovin-heikkokuntoisen-liikunnan.html
167. Liukkaalla kaatumisen varominen ja pehmentäminen  18.11.2015
182. Paranemisen huonous ja samantapaisten vaivojen parantaminen  30.11.2015
174. Vanhuudenjäykkyys ja liikunnallisuus & herkkyys  24.11.2015
173. Liikunnan jälkeiset lihaskivut ja yhtä suuren huomion omistaminen liikkumiselle  23.11.2015
172. Lihassäryt & krampit ja liikunnallisuus & lämpö  23.11.2015
175. Polvikipu ja polven pitäminen oikeassa asennossa  24.11.2015
178. Kivut energianpuutteesta ja lämpö sekä positiivisen mielin puuhaaminen  25.11.2015

Lihassärkyjä voi tulla, jos liikkuu kovin hitaasti tai erikoisesti. Ne ovat silloin liikunnan jälkeisiä lihaskipuja. Jos esim. varoessaan liikkuu hitaasti, niin se voi lisätä lihasten rasitusta, esim. reisilihasten kumartuessa.Jos varovaisuuttasi liikut omituisesti, nuo asennot ja liikkeet voivat olla keholle sopimattomat, mikä lisää liikunnan jälkeisiä lihaskipuja, kun jonnekin tulee tylirasitus. Siksi olisi paras liikkua tavallisesti, luonnollisesti  ja tavalliseen tahtiin myös, jos on jokin paikka kipeänä.

Tulehduksen jälkeisiin lihaskipuihin kai viileä normaalilämpö ja odottaminen sekä myrkkyjen poistaminen (mielikuva tärkeä) elimistöstä pissaan ja kakkaan.
195. Ihmeparannusohjeyritelmä XX * Tulehdus & turvotus ja tyynnyttävä vaikute ihan terveestä kohdasta  10.12.2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti