lauantai 29. elokuuta 2015

110. Syöpä ja syöminen

Sana "syöpä" tuntuu viittaavan syömiseen. Ehkä se on vanha hyväksi koettu tapa parantaa syöpää- Silloin se olisi luultavasti syömistä tyyliin "Syöhan hän kunnolla? Syöhän hän! Syö kunnon ateriat ja nytkin napostelee tuossa juustonaksuja..." eli lämpöiseksi kylläiseksi palleroiseksi hyvinvoivaksi, vähän niin kuin ihan vain mielitekoinaan söisi mutta kummemmitta kontrolleitta, ettei söisi liikaa, jatkuvan hyvän mielen ja hyvän olon tuojana siis napostelu ja varsinaiset ateriat.
Samaan luultavasti sopisi kehon pitäminen lämpimänä lämpimin vaattein ja liikkumalla lämpöä tuottavin tavoin. Lämmittelyohjeita, aika tavallisia suomalaisille, olen kirjoittanut suomalaisuutta opettavaan blogiini http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2015/01/viileaan-sopeutuminen.html
Nämä toisivat mieleen, että kramppaaminen lihaksia paikoin koviksi eivarmaankaan ole hyväksi vaan pitäisi olla rennon hyväntuulinen kropastaan kuin lämpöinen, jotakin napostellut ja tervehenkisen hyväntuulinen.

helmikuu 2016
Voiko olla, että pitäisi syödä herkkuja tyyliin "Ai täällä, on näitä! Aiku ihanaa. Mäpä otan muutaman ja vien huoneeseeni..." ja lisäksi terveellisesti ruokaympyrän ja mielitekojen mukaan.

31.10.2022   Jos syövän hoito rajoittaa elämää kovin, auttaisiko syödä vaahtokarkkia, kesmavaahtoa, piolukkapuuroa, tms.

perjantai 28. elokuuta 2015

109. Huono hämäränäkö ja katseen kiinnekohdat ja katseen tahdin riippuvuus kohteen kirkkaudesta

Katse säätyy erikseen kirkkaaseen ja hämärään tai pimeään. Kirkasta kohdetta katsotaan nopeasti liikkuvalla katseella, sentahtisella kuin millä sen hahmottaa riittävän hyvin. Hämärästi valaistua kohdetta sen sijaan tarvitsee katsoa paljon pidempään, hitaammin liikkuvalla katseella, jotta sen hahmottaa kunnolla. Kirkkaaseen katsoessa katse säätyy havaitsemaan vain kirkkaasti valaistua ja niin hämäränäkö katoaa. Siksi hämärällä ei katse saa olla kääntyneenä kirkkaaseen ainakaan hetkeä pidempään vaan kirkkaasti valaistut havaitaan vikkelästi kuin ohimennen ja katseen suunta on pimeään tai hämärään, missä tarvitaan hitaampaan katsetta. Kun hämärän hahmon hahmottaa tunnelmineen eikä melkein katsomatta arvaillen, niin näköhavainto on paljon varmempi.

Jos katse tottuu hämärään vain hitaasti, johtuu se ehkä siitä, että on jäänyt ajattelemaan tai muistekemaan valoa eikä siirtänyt huoniotaan ja mielenkiintoaan kokonaan siihen, mitä katselee hämärässä.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

108. Suhteestamme bakteereihin

Toisista ilmastoista Suomeen muuttaneet ovat saaneet minut ajattelemaan, että on paljon väliä sillä, millaisissa oloissa kasvaa, hankkii taitonsa ja muotoutuu aikuiseen elämään. Niinpä bakteerit, joilta puuttuu ihmisiä ja eläimiä, kenties kasvejakin, vastaava elämänpiiri kokonaan, eivät ole rinnastettavissa ihmisten elämiin niin kuin eläimet, jopa hyönteiset ovat, koska kulkevat, katselevat, syövät, ovat sosiaalisia, tuntevat, omaavat maailmankuvan jne. Niinpä vaikka haluaisi tuntea myötätuntoa kaikkia eläimiä kohtaan, jopa hyönteisiä ja puita kohtaan, niin näiden isompien eliöiden ja bakteerien yms välille on vedettävä raja ja kannettava vastuuta lähinnä vain näistä isommista olennoista. Bakteeria emme voi ymmärtää eikä bakteeri meitä, koska elämäntapamme ja elämänpiirimme ovat luonteeltaan erilaiset. Vaikka jo ilmastoero vaikuttaa paljon esim. tahtiin, huolellisuuteen, elämän eri alueiden painottumiseen jne, niin ihmisiä ja hyönteisiä jne. kuitenkin pystyy vertaamaan ja kai muodostamaan liittouman. Bakteeri sen sijaan on kuin merenrannan lammikon eliö, jonka elinolosuhteille emme voi mitään, jonka elämä ja kuolema käy meistä riippumattomasti - tai siis jota on ajateltava niin, vaikka esim. kehomme lämpötila määräisi nuo muutokset. Joskus liika erilaisuus on uhka ja samankaltaisten kanssa kommunikoimiseen ja samankaltaisten kanssa elelemiseen pitäiytyminen tuo turvaa ja elämänmahdollisuuksia rikkaammin.

Sen sijaan pitäisi kai ajatella, että asioilla, eläimillä, paikoilla, esineillä jne. on henkensä vähän niin kuin ihmissuhteilla oma ilmapiirinsä kullakin ihmisellä ja elämän tekemisillä. Jos on sovussa jonkin kanssa, harmoniassa, se ei sairastuta, mutta jos se rikkoo harmonian, jos on riita sen kanssa, jos se ei luo perusturvallisuutta, niin se sairastuttaa, ja silloin puhumme pöpöistä taudinaiheuttajina. Viisaus on hyväksi, henkinen rikkinäisyys pahasta.

10.5.2020   On kai väite, että tropiikkilaiset tai ainakin afrikkalaiset pystyvät keskustelemaan bakteerien kanssa tai niiden välityksellä ja jopa oppimaan niiltä monimutkaisia asioita. Liittyyköhän se seuran pitämiseen? Jos menee kaverinsa luo kylään ja pitää vaikka keittiöstä, niin sinne tullessaan, vaikkei oltaisi juuri ruokaa laittamassa, haistaa keittiön tuoksut ja aistii paikan tunnelman ja tuumii "Aah, kettiö! (Täälläpä teidän on hyvä.)" Paikan luonne siis välittyy osin tuoksuista ja pöpökannasta, keittiöllä on keittiön tuntu ja se on osin asumisen tavallisten uomien pöpökanta. Samoin jos menee kylään jonnekin missä vanhempi väki tykkää vieraista ja on kiva puhdas sohva, niin sohvalla on oam tuntunsa, "Aah, sohva!" ja kai sohvassa rauhallisesti istuksimisen pöpkanta, sen paikan tavalliset uomat. Näitä vaikutelmia tulee kai vikkelämmin ja useampia, jos on kuuma, vähän kuin kesälä joskus luonnon tuntu tai lähistöllä olevien ihmisten meiningin vaikutus esim. ikkunasta tuulettaessa.

tiistai 25. elokuuta 2015

107. Vaivaisenluu ja onnellinen tapa pitää jalkaa

Ukkovarpaan kääntyminen sisäänpäin liittyy tapaan pitää jalkaa, tapaan asennoitua jalkoihin, käeelemiseen, mielialaan sekä samaistumiskohteisiin. Joillakin ihmisillä on taipumusta olla jotenkin voimaton, kenties liikaa lukevan tapaan, eukkovarpaan kohdalta ja niin se vain kulkee muiden varpaiuden mukana ja painuu sisäänpäin. Tietenkin täytyy varoa, ettei käytä sellaisia kenkiä, jotka painavat varvasta sisäänpäin tai tekevät sille luontevaksi asennoksi jonkin verran sisäänpäin olevan tai voimattoman. Mutta silloin jos se on tyylistä kiinni, niin muuttamalla asennettaan kävelyyn ja juoksuun yms voi saada varpaastaan elinvoimaisemman, kuin lämmintä maata vasten, tai varpailla esineitä kotona nostaen, juoksuun ponnahtavan, välitetyn kuin hierotun ja lämpimällä vedellä pestyn yms tavalliseksi asenteekseen jalkaa ja etenkin ukkovarpaitaan kohtaan ja pyrkiä olemaan vastaavasti terveellä tavalla liikunnallinen myös jalkojen ja varåaiden osalta, terveellä tavalla niitä hyvällä mielellä harjoituttava kuin juoksuleikeistä pitävä tms.

21.5.2018   Tämän blogin ihmeparannusohjeyritelmissä on vaikutelma, että mielikuvat toimivat keholle ohjeena, millainen olla ja miten parantua. Niinpä ei saisi kuvitella mielessään,e ttä vaivaisenluu, vaivaisenluu, onpa paha, vaan vähentää painotusta siitä, miten vaivaisebnluun kohta koskee kenkää tai taipuu, ja miettiä sen sijaan varpaiden tervettä onnellista hyvä tapaa astua, hyvää tervettä tapaa pitää jalkaa, ja poistaa kaikki painottamiset varpaiuden tyven luustlta, kengän painamiselta (Hanki heti kunnon kengät, kyllin isot!), sen seudun tuntemuksien kuulostelemiselta paljon isommalla painotuksella kuin varpaiden ja jalkapohjan sekä jalkaterän tuntemukset kävellessä, yms. Terveys siis ohjeeksi, terveysmielikuvat ja etsiä tapa liikkua ja pitää jalkoja, jolla jalat tosiaan tuntuvatkin niin terveiltä.

4.2.2019   Varpaita siis pitää käyttää kävelllessä niin, että ne ovat vahvat, niiden lihaksisto kykenee tavallisesti pitämään puolensa, pitämään varpaat hyvässä luonnollisessa terveessä asennossa.

Ei kai pitäisi käyttää insinöörimäisen miesmäistä ajattelua arvostavien lähestymistapaa jalan ukkovarpaan tyveen ja jalkaan muuten, kuin se olisi esine, sdahattava puu tms, vaan ajatella, että jalka mukautuu elämän mukana: kun käyttää sitä hyvällä tavalla, pitää hyvissä oloissa mm kenkien osalta, niin se jotakin sinne päin mukautuu, on elämänsä näköinen.

28.3.2019   Asenne ei saisi olla myrtynyt, vaan "Täältä tullaan Elämä!" ja "Tämäpä on mukavaa seutua kävellä."

19.7.2021   Jalka vaikuttaisi muotoutuvan sen mukaan, millainen on oma tavallinen tworiaperspektiivi, kun katsoo jalkaa ja/tai miettii "Täss on nyt tää jalka, se on tällanen. Ja toss on toi kenkä." 

maanantai 24. elokuuta 2015

106. Liikkuvuuden ja kunnon ylläpitämisestä

Yleensä, kun on tietty kunto, niin sensuuruisia rasituksia kestää ongelmitta mutta paljon suuremmat rasitukset laittavat koetukselle. Eli jos saa ylläpidettyä kuntoaan ja ehkä liu'utettua sitä hiljakseen paremmaksi, niin on piudemmän päälle paljon paremmassa kunnossa kuin jos antaa puhdin lopahtaa tai jos matkii hiukan tai paljonkin huonommin liikkuvia samanikäisiä, joilla esim. on jokin sairaus ja pitkäaikainen liikkumattomuus taustana. Käsittääkseni liikuttua saa, kun on liikunnallinen fiilis, vaikkei välillä liikkuisi paljoakaan ja vaikka enemmät liikkumiset olisivat lähinnä yksittäisiä. Liikkumista puolestaan estää jumiutuminen ja liika rasitus voimiin nähden. Jos on kroppa jumissa ja mieli sen myötä jumissa myös, niin jo päivittäisistä askareista tulee työläämpiä. Jos sen sijaan väliin liikkuu aina jotakin pelkästä liikkumisen ilosta, vaikkapa askel tai muutama kevyemmin huvikseen jonnekin väliin tai kun siltä tuntuu niin huiskaiseen käden ohimenevään venytykseen yms, niin liikkuvuus jää ajan myötä paljon paremmaksi ja mieli virkeämmäksi. Jos polveillen päivien kulkuun lisää sitä sun tätä liikunnallista vaihtelevanmittaisia pätkiä vaihtelevaista liikuntaa, niin peruskuntoa voi ajan myötä kohottaa ilman, että menee rehkimiseksi, joka ehkä johtaa motivaation lopahtamiseen tai johonkin vaivaan, johon keveät mieltymyksenmukaiset liikkeet siellä täällä toisivat peruskunnon, jolla selvitä ilman ontumisia ym vaivoja. Jos tällä tavoin ajan myötä lisää hiukan liikuntaansa, niin ehkä sitten jos on välillä jotakin vaivaa, niin ajan myötä jää kumminkin iahnn liikkuvaiseksi, suunnilleen entiselle tasolleen.
 Ohjeita heikkokuntoisen liikunnan aloittamiseen
http://parantamisesta.blogspot.fi/2015/06/ohjeita-kovin-heikkokuntoisen-liikunnan.html 

Samaa teemaa on siinä, miten luonnolliset virikkeet ihan jo monissa muutaman sekunnin mittaisissa pätkissä tuovat elämänsisältöä ja voimia http://parantamisesta.blogspot.fi/2013/01/sokeritauti-ja-virikkeiden-paljous.html

Liikkuvuuden palauttamisesta jumiutumisen tai liikkumattomuuden jälkeen 205. Jumittunut niska ja kohmeloisuuden suojaamat mielentilaa kuvastavat pienet liikkeet * Ihmeparannusohjeyritelmä XXI  15.12.2015 http://parantamisesta.blogspot.fi/2015/12/jumittunut-niska-ja-kohmeloisuuden.html

6.heinä2016 Luulin tämän jo kirjoittaneeni, mutta lisään tähän, kun en sitä tuosta löytänyt.
Kun on mieliteko liikkua tietyllä vireellä tietty matka, liike tai liikkumistapa tms, niin tuo mieliteko kertoo, että sellainen liikkuminen olisi sinulle hyvä idea juuri sillä sekunnilla, kun sinulla on tuo mieliteko. Sen sijaan, jos laitat mieliteon muistiin, että puolen minuutin tai parin minuutin päästä sitten teen, niin hetki, jolloin tuollainen liikkuminen olisi sopinut, ehtii mennä ohitse ja lisäksi liike  tulee musitista eikä mielitekona. Mieliteot ovat tunteisiin liittyviä ja saavat keskikropan ja sitä myöten koko kropan kevyesti liikkeelle niin, että siitä tulee hyvä olo ja vapautunut fiilis, lähtee koko elämä paremmin sujuviulle urille. Sen sijaan muisti on aiempaa tilannekuvaa, ja kun sen pohjalta koetat liikkua, käy helposti "kraah, klonks, krunts, yäk" yms eikä siitä tule ollenkaan niitä liikkumisen positiivisia vaikutuksia vaan on kuin vastentahtoista näyttelemistä, itsensä pakottamista johonkin, mitä ei koe itselle luontevaksi.

10. lokakuuta 2017   Hengellisten ihmisten liikunnallisuudesta http://parantamisesta2.blogspot.fi/2016/01/hengellisten-ihmisten.html 

sunnuntai 23. elokuuta 2015

105. Toisten kivuliaat perspektiivit ja mukana eläminen

Joskus jollakulla on kireä, liian koulutettu. liian insinöörimäinen, liian negatiivinen tai liian piittaamaton tyyli ajatella ja tehdä, mikä satuttaa sekä piittaamattomuudellaan että tyylilajinsa kireällä typeryydellä. Mutta tuolle henkilölle itselleen tuo kireä perspektiivi ei ole kireä vaan tavallista elämistä asianhaaroineen, huomioon otettavine asioineen ja huomion piirin ulkopuolelle jäävine sivuseikkoineen ym asioineen, joiden varaan elämää ei rakenneta. Jos siis eläytyy tuon toisen elämäntapaan ja näkökulmaan elämään, vaikka vähän niin kuin kurkistaisi kahvioon sisälle, niin se on ihan mukava ja sallii toisille oman järjen käytön, oman taitotason mukaisen toiminnan, omat toiveet, sivistyneen käytöksen ja kauniit arvot, vaikka se itse laiminlöisi niitä, koska ei ole juuri saman tyypin ihminen kuin sinä. Niin kuin erikokoiset ihmiset luonnollisella vaihtelevaisella tavalla yhdessä kulkien voivat hyvin, niin voit myös sinä tehdä asioita omaan tahtiisi ja omalla tavallasi, itsellesi tärkeitä asioita vaalien, vaikka osan aikaa silmäisit myös tuon toisen silmin niin kuin keskustellessa on tapana. Liian yhtä matkaa ei kuitenkaan kannata kulkea, esim. juuri tarkkaan tuon toisen ohjeen mukaan rytmittäen ja muutenkin tarkkaan hänen tavallaan tehden, jos kumminkin olette erilaisia, omaatte eri tarpeet, perustatte elämänne eri asioihin, huomaatte eri määrän sosiaalisia ja elämänfilosofisia juttuja yms. "Elä ja anna toisten elää" on hyvä perusohje. Älä siis tee robottimaisesti perässä, koska tyhmempi perspektiivi on usein kivulias taitavammalle ja tyhmä ei pysy perässä rytminvaihdoksissasi ja monimutkaisemmissa ideoissasi, elämänmenossasi, vaan joka tapauksessa romauttaa omalla painolla meiningin taas palikkajärkisiin uomiinsa oman järkensä mukaiseksi.

lauantai 22. elokuuta 2015

104. Hampaiden ja ienten tuntemukset ja pesu&hammastahna

No, kirjaan tämän nyt tähän, kun olen noita muitakin mielipiteitäni kirjannut. Eli jos suussa tuntuu kummalta, niin pese hampaat harjalla ja hammastahnalla ja puhdista myös hampaiden välit. Jätä suu puhtaaksi ja hiukan hammastahnaiseksi esim. yön yli niin,e ttä jos jotain pöpöjä oli, niin ehtivät kadota. Jos hampaiden välissä on outo olo, puhdista väi hammaslangalla ja laita hammaslangalla hammastahnaa väliin, niin pöpöt katoavat ja ien tyyntyy.
Jos on särkyä, niin lämmitä suu, posket ja leuka ja pidä ne terveen lämpiminä. Kieli useampaa hammasta vasten painettuna lämmittää hampaat, jolloin särky lakkaa, jos se oli kylmänsärkyä, mutta säryn katoaminen voi kyllä vaatia,e ttä poskikin olisi terveen lämmin. Liikuntaharrastus parantaa lämpimänä pysymistä.

Mutta jos hammastahna tuntuu suussa kitkerältä, niin sitä on silloin käyttänyt liikaa ja siksi pitää heti huuhdella suu ja antaa syljen rauhassa suojata hampaita ja ikeniä.
Hampaissakin jokin tuntuu joskus hyvältä ja jokin muu joskus huonolta ja kai nuo tuntemukset kertovat, mikä on hampaille kulloinkin hyväksi. Esim. joskus voi olla hyväksi, että suussa on hivenen ruuan makua ruuan jälkeen, kun hampaat tuntuvat tykkäävän siitä. Toisen kerran taas jos on eri ruokaa tai eri versio samasta tai ruuan maku liian pitkään niin, että menee suu likaiseksi, niin hampaat eivät tykkää ja silloin on aika pestä suu hamapineen tai ainakin huuhdella se. Myös sokeri voi joskus tuntua hampaista hyvältä ja toinen suklaa tms taas häiritsevältä reikiä tekevältä, jolloin ainakin häiritsevä tarttisi heti pestä vedellä, tahnalla ja harjalla pois, mutta hyväätekevästä ei ole niin huolta ihan niin äkkiä pestä ainakaan.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

103. Hakemisto ja sisällysluettelo 1. - A333.

En ole parantajaksi aikova, kirjoittelenpahan vain, mitä tämän nimen myötä olen parantamisesta arvellut, siltä varalta, että niin voisi vähällä vaivalla auttaa montaa. Luulen, että pääkaupunkiseutulaisilla (mistä olen alun perin kotoisin) on samantapaista näkemystä parantamisesta: heillä se on usein monta pientä huomiota, jotka summautuvat joksikin tietyksi ohjeeksi, että mitä sen ja sen vaivan kanssa kannattaa tehdä.

Luulen,e ttä tätä blogia lukeakseen tarvitsisi olla vähintään 30 vuoden vanha, jotta olisi omaa elämänkokemusta kylliksi, ja lisäksi tarvitsisi olla oma arkijärkinen ymmärrys suomalaiseen tapaan ihan hyvä.

   HAKEMISTO, tekstit aakkosjärjestyksessä:

Aakkosjärjestyksessä vaivan mukaan, esim. kaihi kohdissa "näkö" ja "kaihi". Kaikkea en ole jaksanut tai osannutkaan merkitä oikein vaan ovat jossain tuollaisessa kohdassa vain eivätkä kaikissa sentapaisissa.
Vaivan perässä ja-sanan jälkeen parannusehdotus. (Vaivat ja parannuskeinot listoina, joissa usein &-merkki.)  Lue molemmat selatessasi, niin saat jonkin kuvan siitä, millaisia parannusehdotuksia nämä ovat. Mutta varsinainen parannusohje, kenties useampiakin, siis kunkin blogimerkinnän tekstissä itse blogissa.
Näkemykseni parantumisesta ihmeparannusohjeyritelmissäni. - Jollei vaivaasi löydy, kokeile ihmeparannusohjeita.
Numero on blogimerkinnän järjestysnumero ja päivämäärä kertoo, minkä kuukauden kohdalta blogimerkinnän löytää.
A järjestysnumeron (A214. ->) edessä tarkoittaa, että kohta löytyy tämän blogin jatko-osasta http://parantamisesta2.blogspot.fi


A
A311. Aaveet ja että toivoo oikeudenmukaisesti hyvää kaikille kuolemanjälkeisessä elämässä   24.2.2016
A328. Abortti   14.4.2016
90. A-hepatiitti ja turkoosi & viileä sumuinen sää25.7.2015
A298. Addiktio ja samojen tarpeiden täyttäminen tervehenkisesti   9.2.2016
13. AIDS, immunipuolustuksen heikkous ja koko elämäntavalla pariin sitoutuminen, lähialueen eheyden vaaliminen  20.1.2013
91. Aivoverenvuoto ja pehmeä "Soooh"25.7.2015
28. Aivoveritulppa, migreeni ja Alaskan seitin loiset17.1.2015
97. Akupunktion toive ja samaistumiskohteiden etäännyttäminen    15.8.2015
A301. Alemmuuskompleksi ja toisten noudattaman laatutason arviointi   9.2.2016 
55. Alkukesän jäsenvaivat ja kesästä nauttiminen13.6.2015
79. Allergiat ja niiden aiheuttajan näkeminen tarpeellisena tervehenkisen maailman osana6.7.2015
130. Altistavat tekijät ja joidenkin kuukausien aikaväli tai pidempi  16.10.2015
 A245. Väärä ammatti ja "Elä ja anna toisten elää!" sekä keskusteluseura vain haavealoja arvostavaa  15.1.2016
81. Liika antiseptisyys ja suomalaiset elämäntavat6.7.2015
143. Apeus ja lämpimät vaatteet  2.11.2015
A293. Puuttumaan jäänyt ansaittu asema ja perusasiat selkeästi    7.2.2016
87. Astma ja luonnon vehreys16.7.2015
144. Astronautit ja luonto&naisnäkökulma  2.11.2015
72. Autismi ja sosiaalisesti erilaiset ihmissuhteet sekä aivan eri ammattikunta kuin vanhemmilla27.6.2015
B
bakteerit 78. Pöpöt ja ystävällisyys6.7.2015
108. Suhteestamme bakteereihin25.8.2015
bakteerit 119. Oksennustauti ja viileät kädet ja jalat23.9.2015
Miksi tämä blogi: katso kohdasta Tervola-nimi
tämä blogi 23. Kuinka Tervola-nimi opettaa parantamisesta  10.7.2014
tämä blogi 45. Tervola-nimestä kerrottua: miksi tämä blogi21.5.2015
tämä blogi 95. (Tervola-nimestä) Eheys tuo parantavaa näkemystä10.8.2015   
tämä blogi 135. Tervola-nimestä ja lääketieteen uudistamisen tarpeesta  23.10.2015   
tämä blogi 152. Tervola-nimestä  8.11.2015
tämä blogi 155. Näistä ohjeista  11.11.2015
A222. Tästä blogista loppuvuodesta 2015  28.12.2015
A259. Tämän blogin pituudesta  21.1.2016
borrelioosi  41. Puutiaisaivokuumeen jälkioireet ja luontokeskeisyys16.5.2015
A267. Brutaalius ja ymmärryksen piirin erojen tunnistaminen oikein   26.1.2016 
A246. Burn out ja aivan erilainen kiva ammattiala  16.1.2016

C
71. CP-vamma, kaatumatauti ja leppoisat ammattivaihtoehdot27.6.2015
145. Crohnin tauti ja tervehenkisyys & vapaa-ajan kivat tekemiset & mallia eläimiltä  2.11.2015
D
A280. Dengue kuume & hyttysten aiheuttamat taudit ja ettei ajattele mitään hyttysiin liittyvää  2.2.2016
diabetes 12. Sokeritauti ja positiivinen asenne luonnollisiin virikkeisiin  20.1.2013 (Ks. linkki sisällysluettelossa)
132. Dialyysi ja vihannekset & marjat  22.10.2015
E
24. Ebola ja arvostava asenne elefantteihin / elävöittävän kauniisti soivat virret  3.8.2014
A241. Elvytys ja elävöittävyys keskeltä kroppaa  11.1.2016
A303. Huono elämänlaatu ja terveet elämäntavat, "Elä ja anna..." & kopioimattomuss   12.2.2016
A257. Mahdottomat elämänolosuhteet ja omankaltainen ympäristö   20.1.2016 
114. Elämäntapamuutokset ja liikunnallisuus viileässä14.9.2015
196. Elämäntapakysymykset ja polveilevuus  11.12.2015
32. Lämmittelyohjeita ja talviulkoiluohjeita (yht. 150kpl), vuodenajat (pitkästi) ja terveet elämäntavat (110kpl)
A316. Endometrioosi ja moraali   17.3.2016
184. Energia tarkoittaa elinvoimaisuutta  3.12.2015
178. Kivut energianpuutteesta ja lämpö sekä positiivisen mielin puuhaaminen  25.11.2015
131. Epilepsia ja niskan hartian seudun eläväisyys  19.10.2015
epäonnisuus A294. Kaikki prakaa ja nojautumiskohteiden vaihtaminen tervehenkisiin   7.2.2016
168. Eturauhasvaivat ja uuden kiehtovan aloittaminen  19.11.2015
A302. Eutanasia ja varautuneen tsempin sentouttaminen vajoten   12.2.2016
F
finnit 209. Näppylät ja Suomen ilmastoon sopeutuneen tavalla oleminen  17.12.2015
Flunssan vaara 128. Vilustuminen ja ihan lämpimänä pysytteleminen sekä vitamiinit  9.10.2015 
17. Flunssa ja nopeat inspiroituvat elämänrytmit  6.8.2013
flunssa A229. Sikainfluenssa ja nuha&appelsiini  4.1.2016
flunssa A297. Yskä & keuhkoputkentulehdus ja leppoisa vapaa-aika & kivat harrastukset   7.2.2016
flunssa & kuume  A240. Kuume vilustuttuaan ja oikean lämpötilan tavoittelu   9.1.2016
A322. Flunssa ja ettei pidä seuraa ympäröivälle ilmalle   5.4.2016
H
Haavat: ks. ihmeparannusohjeyritelmät (I), verenpysäytys (V) sekä tulehdus(T)
haavat 37. Verenhukka & verenpysäyttäminen ja verenkierron kylmäsopewuma haavan lähimailla6.5.2015
haavat 160. Veren vähyys ja männyn oksien tunnelma  13.11.2015
haavat 85. Tulehdus ja viileä sileys15.7.2015
haavat 195. Ihmeparannusohjeyritelmä XX * Tulehdus & turvotus ja tyynnyttävä vaikute ihan terveestä kohdasta  10.12.2015
haavat A226. Juuri aiheutuneet vammat, kokeile heti ihmeparannusohjeyritelmiä   31.12.2015
A304. Haavat & hygienia ja hygienia & huijuijui   14.2.2016
70. Äkillinen haimatulehdus ja virvoitusjuoma20.6.2015
103. Hakemisto19.8.2015
A214. Molempien blogien hakemisto ja sisällysluettelo  24.12.2015
38. Halvaus ja patoutuneiden tunteiden mukaan eläminen6.5.2015
Halvaus: katso ihmeparannusohjeyritelmät (I)
A315. Koiran hammaskivi ja että kaikki menikin hyvin   7.3.2016
159. Hammaslangan käyttötavasta  12.11.2015
148. Hammasrivin suoruus ja edustusperspektiivin tapaan käytetty sivistynyt perspektiivi  4.11.2015
104. Hampaiden ja ienten tuntemukset ja pesu&hammastahna22.8.2015
A231. Hampaiden reiät ja kokeile ihmeparannusohjeiden suunnalta   6.1.2016  
124. Paljaat hampaan kaulat ja vanukasmaisempi tapa pitää sitä seutua  8.10.2015
A223. Hankala olo ja pienentyneeseen henkilökohtaiseen tilaansa sovittautuminen   29.12.2015
139. Harmaa olo kuin energiavaje & sumentunut näkö ja moraali, terveet elämäntavat, vitamiinit  1.11.2015
115. Vanhuuttaan hauraat luut ja tsemppaaminen16.9.2015
A236. Hedelmättömyys ja useampi erityyppinen pari   8.1.2016
A273. Heikko kapasiteetti & ilmastoon sopeutumattomuus ja polveilevuus sekä terveet elämäntavat   29.1.2016
53. Ohjeita kovin heikkokuntoisen liikunnan aloittamiseen2.6.2015
A217. Vanhusten heikotus ja verenpaineongelmiin kauniisti venyttely  24.12.2015
A283. Heikotus nivelissä & etova olo ja ettei haaveile lukemisesta   3.2.2016
185. Hermostunut ohkanen olo & heikotus ja suurempaan viisauteen satsaaminen  5.12.2015
heikotus A227. Jalat eivät kanna, liikkuminen hankalaa ja lämmittely  1.1.2016
A224. Hengenahdistus ja tilan ottaminen itselleen   29.12.2015
67. Hengitysvaikeudet ja yhteisön ääneen lausuttuun viralliseen valtavirtaan tervehenkisesti satsaaminen14.6.2015
A226. Juuri aiheutuneet vammat, kokeile heti ihmeparannusohjeyritelmiä   31.12.2015
A215. Hikka ja elävöittävä virta keskikropassa  24.12.2015
125. Hirven loiset ihmisessä ja hirven elinympäristössä kulkeminen  8.10.2015
191. Hitaus ja itsenäisyys   8.12.2015
A237. Hitaus ja virikkeet   8.1.2016
211. Hiustenlähtö ja aito kiinnostus elämäänsä  18.12.2015
A300. Holtittomuus ja taitotason uudelleenarviointi & sosiaalisen paineen vähentäminen   9.2.2016
A250. Kuumehorkka ja ruoka, lämpö & lämmöntarpeen taju  19.1.2016
A323. Hormonit ja elämänvaiheen tunnistaminen   6.4.2016
 98. Huimaus & verenpaineongelmat ja kauniisti venytteleminen
197. Huimaus & koordinaatiokyvyn ongelmat vanhemmalla iällä ja tottumusten läpikäyminen  12.12.2015
112. Hulluus ja sen tunnustaminen, että ihmiset valehtelevat13.9.2015
109. Huono hämäränäkö ja katseen kiinnekohdat ja katseen tahdin riippuvuus kohteen kirkkaudesta28.8.2015
A234. Huono olo liikkuessa ja monin verroin enemmän huomiota liikkumiseen   6.1.2016
136. Huonot liikkeet, krampit ja kokemuksellisuus  26.10.2015
51. Huonot näkymät ja murheeseen syöminen, uskonto ja hyvän onnen tavoittelu1.6.2015
182. Paranemisen huonous ja samantapaisten vaivojen parantaminen  30.11.2015
A247. Huono taitotaso ja tosissaan yrittäminen   16.1.2016
A304. Haavat & hygienia ja hygienia & huijuijui   14.2.2016
A280. Dengue kuume & hyttysten aiheuttamat taudit ja ettei ajattele mitään hyttysiin liittyvää  2.2.2016
A299. Sekava pää & hölynpölyn tuottaminen ja Suomenilmastoon sopeutuneella tavalla eläminen   9.2.2016
I
Ihmeparannusohjeyritelmät :
1. Kuka sairastuu mihinkin - ja kuinka parantua * Ihmeparannusohjeyritelmä 0.   3.9.2011
ihmeparannusohjeyritelmä 5. Regeneraatio ja nuorentuminen  21.3.2012
11. Vaikutelmani henkiparantamisesta * Ihmeparannusohjeyritelmä I  16.1.2013
15. Vammat parantuvat ihmeen tapaan * Ihmeparannusohjeyritelmä II  5.5.2013
16. Paranemisen apuna toiveajattelu * Ihmeparannusohjeyritelmä III  2.6.2013
22. Parantumisen alkeita * Ihmeparannusohjeyritelmä IV  28.4.2014
27. Uskomaton yritys (videolla ihmeparantumistaitoinen brittimies?)4.1.2015
ihmeparannusohjeyritelmä  29. Miksi käsitys tautien aiheutumisesta jää tavallisesti hämäräksi5.2.2015
34. Näin kai vilaukselta ihmeparantuneen14.4.2015
43. Paraneminen ja tuntemukset * Ihmeparannusohjeyritelmä V20.5.2015
46. Seura ja paraneminen * Ihmeparannusohjeyritelmä VI28.5.2015
47. Vammaiset ja ystävälliset hyönteiset * Ihmeparannusohjeyritelmä VII1.6.2015
52. Vanhat totuudet ja parantavat uudet opit * Ihmeparannusohjeyritelmä VIII
57. * Ihmeparannusohjeyritelmä IX13.6.2015
59. Miksi ihmeparannusohjeyritelmiä14.6.2015
84. * Ihmeparannusohjeyritelmä X15.7.2015
88. * Ihmeparannusohjeyritelmä XI18.7.2015
96. * Ihmeparannusohjeyritelmä XII12.8.2015
99. * Ihmeparannusohjeyritelmä XIII    18.8.2015   
116. Palleroinen olo * Ihmeparannusohjeyritelmä XIV16.9.2015
117. Ihmeparannusohjeyritelmä XV * Elävöittävä vaikute 22.9.2015
120. Ihmeparannusohjeyritelmä XVI * Yhteenvetoa23.9.2015
138. Ihmeparannusohjeyritelmä XVII * Huonot ekemisentavat, elämäntavat yms aiheuttavat sairauksia ja vaivoja  30.10.2015
157. Ihmeparannusohjeyritelmä XVIII *  Rukoileminen ja parantuminen  12.11.2015
179. Ihmeparannusohjeyritelmä XIX  *  Lila soitin  28.11.2015
195. Ihmeparannusohjeyritelmä XX * Tulehdus & turvotus ja tyynnyttävä vaikute ihan terveestä kohdasta  10.12.2015
205. Jumittunut niska ja kohmeloisuuden suojaamat mielentilaa kuvastavat pienet liikkeet * Ihmeparannusohjeyritelmä XXI  15.12.2015
212. Ihmeparannusohjeyritelmä XXII *  Väsymys ja elävöittävyys  19.12.2015
A221. Ihmeparannusohjeyritelmä XXIII * Puntaroi eri vaihtoehtojen välillä  28.12.2015
A242. Ihmeparannusohjeyritelmä XXIV * Irti päästäminen ja jumiutumattomuus   12.1.2016
ihmeparannusohjeiden harjoittelusta  A284. Parantumisen harjoittelun mahdollisuudesta   5.2.2016
A291. Ihmeparannusohjeyritelmä XXV * Elämän virta ja oireet vain lisänä   7.2.2016
A305. Ihmeparannusohjeyritelmä XXVI * Realismikäsitys   15.2.2016
A309. Ihmeparannusohjeyritelmä XXVII * Elämä paremmille urille   22.2.2016
74. Huono iho ja positiivinen toimelias elämä5.7.2015
113. Huono iho ja tervehenkisyys14.9.2015
A235. Talvi-iho ja ihon pitäminen aina lämpimänä   7.1.2016
iho A244. Kroppa keskeltä kuuma & pinnalta viileä ja liikunnan vilkastuttama verenkierto   13.1.2016
ihosyöpä A330. Melanooma ja kesä kokonaiselämyksenä   27.4.2016
A233. Pehmeät ikenet ja puhdas & viileä suun seutu   6.1.2016
A273. Heikko kapasiteetti & ilmastoon sopeutumattomuus ja polveilevuus sekä terveet elämäntavat   29.1.2016
180. Ilmastoriippuvaiset vaivat ja samaistuminen vain kulloisenkin ilmaston asukkaisiin  29.11.2015
ilotulitevammat A226. Juuri aiheutuneet vammat, kokeile heti ihmeparannusohjeyritelmiä   31.12.2015 
13. AIDS, immunipuolustuksen heikkous ja koko elämäntavalla pariin sitoutuminen, lähialueen eheyden vaaliminen  20.1.2013
A218. Isku päähän, tärähdys tms ja taju, että on puuhannut jotakin epätavallista  26.12.2015
A286. Isorokko ja laitosmaisen järjen vallan karsiminen   7.2.2016
A278. Liikaa istuneen jaksamattomuus ja tervehenkinen liikunnallinen lihasjännitys&ryhti   1.2.2016
itsemurha hankalassa elämäntilanteessa  A302. Eutanasia ja varautuneen tsempin sentouttaminen vajoten   12.2.2016
146. Masennus & itsemurha-aikeet ja isojen ongelmien korjaaminen  4.11.2015
A275. Kuulemma itsestä johtuvat vaivat ja rasitteiden huomaaminen sekä terveet elämäntavat  30.1.2016 
J
A278. Liikaa istuneen jaksamattomuus ja tervehenkinen liikunnallinen lihasjännitys&ryhti   1.2.2016
A227. Jalat eivät kanna, liikkuminen hankalaa ja lämmittely  1.1.2016 
82. Jasmiinin käyttö11.7.2015
213. Huono olo joulukinkusta ja Alaskan seiti sekä joulun tavalla oleminen  23.12.2015
205. Jumittunut niska ja kohmeloisuuden suojaamat mielentilaa kuvastavat pienet liikkeet * Ihmeparannusohjeyritelmä XXI  15.12.2015
A270. Parkinssonin tauti & jumiutuminen ja monialaisuus & useat lähestymistavat   27.1.2016 
35. Juoppojen taidemaalarien huono koordinaatiokyky ja mielessä pidetyn vähentäminen17.4.2015
A324. Jäihin vajonneen elvyttäminen ??   6.4.2016
101. Älyllinen jälkeenjääneisyys ja näköaistivirikkeet & ajattelukurssini19.8.2015
A264. Zika-virus / jälkeenjääneisyys ja ettei ollenkaan kopioi roboteilta ym rakennetulta   25.1.2016
174. Vanhuudenjäykkyys ja lämpö, liikunnallisuus & herkkyys  24.11.2015
jäykkyys  202. Kankeus ja liikunta & venyttely  14.12.2015
jäykkyys  205. Jumittunut niska ja kohmeloisuuden suojaamat mielentilaa kuvastavat pienet liikkeet * Ihmeparannusohjeyritelmä XXI  15.12.2015
jäykkyys/kankeus  197. Huimaus & koordinaatiokyvyn ongelmat vanhemmalla iällä ja tottumusten läpikäyminen  12.12.2015
jää 167. Liukkaalla kaatumisen varominen ja pehmentäminen  18.11.2015
K
71. CP-vamma, kaatumatauti ja leppoisat ammattivaihtoehdot27.6.2015
167. Liukkaalla kaatumisen varominen ja pehmentäminen  18.11.2015
93. Kaihi ja parannuksena eläväisyys    31.7.2015   
133. Kakkaan liittyvät ongelmat ja maustamaton jugurtti & persikka  22.10.2015
kakkaan liittyvät ongelmat A327. Lavantauti ja tervehenkinen käsitys sotilashyveistä   12.4.2016
kakkaaminen 208. Peräpukamat(?) ja peräsuoli auki kakkaa viistäen  17.12.2015 
202. Kankeus ja liikunta & venyttely  14.12.2015
A290. Keltakuume ja sivistynyt näkökulma työn rooliin yhteiskunnassa ja elämässä   7.2.2016
A325. Kemikaalihöyryaltistus ja vihreät kasvit & vihannekset   10.4.2016
kesamat A330. Melanooma ja kesä kokonaiselämyksenä   27.4.2016
126. Keskosten infektiot ja kodinomainen elämänpiiri  8.10.2015
A296. Keuhkokuume ja luontoelementti   7.2.2016
A297. Yskä & keuhkoputkentulehdus ja leppoisa vapaa-aika & kivat harrastukset   7.2.2016
161. Keuhkoveritulppa ja kävely puistossa 13.11.2015
A321. Keväinen puiden siitepölyallergia   4.4.2016
A320. Kevätväsymys   2.4.2016
A329. Kilpirauhanen ja elämässä vauhdilla kiinni   18.4.2016
kinkku 213. Huono olo joulukinkusta ja Alaskan seiti sekä joulun tavalla oleminen  23.12.2015
58. Kivut ja koko elämäntavallaan varominen13.6.2015
Pistävä kipu 178. Kivut energianpuutteesta ja lämpö sekä positiivisen mielin puuhaaminen  25.11.2015 
105. Toisten kivuliaat perspektiivit ja mukana eläminen23.8.2015
A261. Mahakivut ja elämänvalintojen korjaaminen tunteidenmukaisiksi   24.1.2016
175. Polvikipu ja polven pitäminen oikeassa asennossa  24.11.2015
A289. Kolera ja että koulutetut välttäisivät totalitarismia & suvaitsevaisuus   7.2.2016
19. Vauvojen koliikki ja puiden katselua aidille  20.1.2014
31. Kolmoishermosärky ja lämpimät iho ja keho ihon alla22.2.2015
A216. Koomassa paraneminen ja vihreät lehdet iholla  24.12.2015
21. Kuolleista (ja koomasta?) herättämisen ohje - kevennä koko elämäntapasi voimalla, tee parannus  26.4.2014
197. Huimaus & koordinaatiokyvyn ongelmat vanhemmalla iällä ja tottumusten läpikäyminen  12.12.2015
83. Korvien vinkuna ja hyönteisten laulun ymmärtäminen12.7.2015
121. Korvasärky ja korvien suojaaminen tuulelta30.9.2015
A308. Korvatulehdus ja tunnelmailmapiirin tunnelmoiminen   20.2.2016
172. Lihassäryt & krampit ja liikunnallisuus & lämpö  23.11.2015
56. Uskonto&kuolemanjälkeinen elämä13.6.2015
kuolio  A248. Paleltumat ja lämpö & elävöittävyys   17.1.2016
A249. Kuolio ja elävöittävyys   17.1.2016 
21. Kuolleista (ja koomasta?) herättämisen ohje - kevennä koko elämäntapasi voimalla, tee parannus  26.4.2014
61. Kuukautiskivut ja karkki14.6.2015
A244. Kroppa keskeltä kuuma & pinnalta viileä ja liikunnan vilkastuttama verenkierto   13.1.2016
76. Kuuman kestäminen ja esikuvat kuumista ilmastoista5.7.2015
A240. Kuume vilustuttuaan ja oikean lämpötilan tavoittelu   9.1.2016
A243. Kylmettyminen & kuume ja perusteellinen lämmittely   13.1.2016
A250. Kuumehorkka ja ruoka, lämpö & lämmöntarpeen taju  19.1.2016
44. Kuumeen pehmentämä pää ja hartioiden hienomotoriikka21.5.2015
86. Huono olo kuumeen tai tulehduksen laskiessa ja myrkyn poistaminen elimistöstä16.7.2015
A251. Malaria & trooppiset kuumetaudit ja lämpötilantaju, oikea lämpötila & ruoka   19.1.2016
A260. Vuoriston kuumetaudit ja verenpaineen ja vilustumisen huomaaminen   21.1.2016
50. Kuurous / huono kuulo ja eläväinen niska / etäältä tietäminen1.6.2015
164. Yritelmä parantavasta kuvasta  16.11.2015
A243. Kylmettyminen ja perusteellinen lämmittely   13.1.2016
kylmettyneen A324. Jäihin vajonneen elvyttäminen ??   6.4.2016
kylmä   A268. "Phyi!"-olo ja vikkelästi sisälle lämpimään & lämpimämmin ylle   26.1.2016
33. Viileän kehon säryt eli kylmänsäryt ja koko kehon lämpimänä pitäminen27.2.2015
Kylmästä toipuminen 128. Vilustuminen ja ihan lämpimänä pysytteleminen sekä vitamiinit  9.10.2015
kylmääminen   A266. Pistelevä tunne ja energiavarantojen täydentäminen   26.1.2016
A256. Käsien tärinä ja omaa ikäluokkaa olevat hoitajat yms   20.1.2016
kävelemään opetteleminen  53. Ohjeita kovin heikkokuntoisen liikunnan aloittamiseen  2.6.2015
kävelemään opetteleminen  205. Jumittunut niska ja kohmeloisuuden suojaamat mielentilaa kuvastavat pienet liikkeet * Ihmeparannusohjeyritelmä XXI  15.12.2015
kävelemään opetteleminen  ks. ihmeparannusohjeyritelmät "I"
118. Käännösoikeus23.9.2015
A271. Kömpelyys ja kiinnostus liikkumiseen   28.1.2016
L
188. Laihduttaminen ja oma tunteenomainen ihannepaino   8.12.2015
A269. Laiskuus ja "Elä ja anna toisten elää" & tervehenkinen elämä   27.1.2016
A327. Lavantauti ja tervehenkinen käsitys sotilashyveistä   12.4.2016 
42. Leukemia, veren sairaudet ja elävöittävän kanssa oleminen18.5.2015
210. Lihakset maitohapoilla ja mielitekojen mukainen liikkumistapa & pehmennys jälkikäteen  17.12.2015
183. Lihasrappeuma ja liikunnallisuuden perusosaaminen  30.11.2015
172. Lihassäryt & krampit ja liikunnallisuus & lämpö  23.11.2015
A319. Liian lihavan koiran huono olo ja vauhdikkaampi toimeliaampi teema   2.4.2016
3. Lihavuus ja näköaistivirikkeet ja liikunta  2.2.2012
171. Sairaanhoitajien yms lihavuus ja elämänviisauden jakaminen  20.11.2015
liikarasitus A252. Oireiden lieventäminen ja tasapainoilu ääripäiden välillä & terveet elämäntavat   19.1.2016
A227. Jalat eivät kanna, liikkuminen hankalaa ja lämmittely  1.1.2016
A230. Hengellisten ihmisten liikunnallisuudesta   4.1.2016
53. Ohjeita kovin heikkokuntoisen liikunnan aloittamiseen2.6.2015
173. Liikunnan jälkeiset lihaskivut ja yhtä suuren huomion omistaminen liikkumiselle  23.11.2015
106. Liikkuvuuden ja kunnon ylläpitämisestä24.8.2015
A232. Liikuntakyvyttömyys ja luontovirikkeet yms   6.1.2016
A234. Huono olo liikkuessa ja monin verroin enemmän huomiota liikkumiseen   6.1.2016
36. Linttaan astuminen ja itsensä luokitteleminen maseentuneemmaksi18.4.2015
200. Lonksuvat nivelet ja oikeat liikeradat & lihasten tuki  13.12.2015
loppuunpalaminen A246. Burn out ja aivan erilainen kiva ammattiala  16.1.2016
lukemisen tuomat vaivat  A283. Heikotus nivelissä & etova olo ja ettei haaveile lukemisesta   3.2.2016
134. Luunmurtumat ja elävöittävyys  22.10.2015
115. Vanhuuttaan hauraat luut ja tsemppaaminen16.9.2015
32. Lämmittelyohjeita ja talviulkoiluohjeita (yht. 150kpl), vuodenajat (pitkästi) ja terveet elämäntavat (110kpl)22.2.2015
189. Lämmönsäätelyongelmat ja liikunta   8.12.2015
153. Kehonlämpötila on kullakin yksilöllinen  8.11.2015
135. Tervola-nimestä ja lääketieteen uudistamisen tarpeesta  23.10.2015
206. Roikkuvat piirteet & löysä nahka ja tunteenomainen ihannepaino  15.12.2015
M
162. Maanis-depressiivisyys ja epäkohtien korjaaminen  13.11.2015
A261. Mahakivut ja elämänvalintojen korjaaminen tunteidenmukaisiksi   24.1.2016
A257. Mahdottomat elämänolosuhteet ja omankaltainen ympäristö   20.1.2016
210. Lihakset maitohapoilla ja mielitekojen mukainen liikkumistapa & pehmennys jälkikäteen  17.12.2015
A263. Maksakirroosi ja onnellisuuden taitojen kasvattaminen   24.1.2016
69. Maksavaivat ja se, ettei hoputa maksaa14.6.2015
A251. Malaria & trooppiset kuumetaudit ja lämpötilantaju, oikea lämpötila & ruoka   19.1.2016
146. Masennus & itsemurha-aikeet ja isojen ongelmien korjaaminen  4.11.2015
A330. Melanooma ja kesä kokonaiselämyksenä   27.4.2016
A295. Mers ja työnkuvan elävöittäminen & viisaampi tapa tehdä töitä   7.2.2016
A310. Mielisairaus jossa mielenkiinto ruoka-aineeseen ja monipuolinen ruokavalio jossa marjoja   24.2.2016
28. Aivoveritulppa, migreeni ja Alaskan seitin loiset17.1.2015
73. Muistamisvaikeudeti ja tutut kiehtovat perspektiivit sekä maisemahahmotus27.6.2015
140. Muistinmenetys ja hyväätekeviin perspektiiveihin palaaminen  2.11.2015
158. Munuainen ja linnunpoikasilta oppiminen  12.11.2015
musiikki 179. Ihmeparannusohjeyritelmä XIX  *  Lila soitin  28.11.2015
207. Mykkyys ja diplomatian oppiminen sekä äänen sävyjen variaatiot  15.12.2015
9. Myrkytys ja keventäminen ja herkkä havaitsevuus  23.11.2012
80. Myrkytys ja ystävälliset välit myrkyn kanssa6.7.2015
194. Suolatasapaino, kuona-aineet, myrkyt yms ja pissalla käymisen tapa  10.12.2015
N
206. Roikkuvat piirteet & löysä nahka ja tunteenomainen ihannepaino  15.12.2015
198. Naisille epäystävälliset miehet ja tukeva asento   12.12.2015
10. Nilkan nyrjähdys ja keskiasennossa pitäminen  23.11.2012
205. Jumittunut niska ja kohmeloisuuden suojaamat mielentilaa kuvastavat pienet liikkeet * Ihmeparannusohjeyritelmä XXI  15.12.2015
200. Lonksuvat nivelet ja oikeat liikeradat & lihasten tuki  13.12.2015
nivelleini, ks. reumatismi 33. kylmänsäryt ja A333. niveltulehdus
A333. Niveltulehdus ja tervehenkinen luonnollinen vire   20.5.2016
26. Nivelvaivat ja liikunta  8.12.2014
näkö 14. Ikänäkö ja rukoileminen sekä luonnon ihaileminen  15.3.2013
näkö 49. Sokeus ja surun aiheiden lieventäminen1.6.2015
näkö 93. Kaihi ja parannuksena eläväisyys    31.7.2015   
102. Huonontunut näkö ja juoksupyrähdys19.8.2015
190. Silmien näön vaihtelut ja mielenvireen tunnistaminen & tervehenkisyys   8.12.2015
150. Tunteva näkö sumea ja se, ettei sotke näköä ja tunteita  7.11.2015
209. Näppylät ja Suomen ilmastoon sopeutuneen tavalla oleminen  17.12.2015
O
64. Muiden odotukset pian tulevasta kuolemasta ja omat tervehenkiset väitteet hyvästä elämästä14.6.2015
65. Muiden odotukset sairastelevuudesta ja terveet elämäntavat sekä onnekkuus14.6.2015
A252. Oireiden lieventäminen ja tasapainoilu ääripäiden välillä & terveet elämäntavat   19.1.2016
119. Oksennustauti ja viileät kädet ja jalat23.9.2015
A262. Oksennustauti ja rääkin korvaaminen lempijutuilla   24.1.2016
omasta itsestä johtuvat vaivat  A275. Kuulemma itsestä johtuvat vaivat ja rasitteiden huomaaminen sekä terveet elämäntavat  30.1.2016
A219. Onnettomuuksien syistä   26.12.2015 
39. Onnettomuuteen joutuneen auttaminen6.5.2015
onnettomuuden satuttua heti A226. Juuri aiheutuneet vammat, kokeile heti ihmeparannusohjeyritelmiä   31.12.2015
P
A282. Pahuus ja "Elä ja...", itsekkyys, tervehenkisyys, kokonaiskuvat & aihepiirien taju   3.2.2016
156. Suolisolmu(?) tms paikallinen vika ja viereisten terveiden osien tunnelman ulottaminen ongelmakohtaan  11.11.2015
187. Pakahduttava olo suolaisesta ruuasta ja veden juominen  7.12.2015123. Pienet palohaavat ja haalea vesi  8.10.2015
A239. Tavalliset pakkasvauriot ja lämpimänä pysyttely   8.1.2016
A248. Paleltumat ja lämpö & elävöittävyys   17.1.2016
A225. "Kuin se olisi pallo"  29.12.2015
A216. Koomassa paraneminen ja vihreät lehdet iholla  24.12.2015
paranemisesta: ks. ihmeparannusohjeyritelmät kohdasta "I"
164. Yritelmä parantavasta kuvasta  16.11.2015
A284. Parantumisen harjoittelun mahdollisuudesta   5.2.2016
A270. Parkinssonin tauti & jumiutuminen ja monialaisuus & useat lähestymistavat   27.1.2016
208. Peräpukamat(?) ja peräsuoli auki kakkaa viistäen  17.12.2015 
194. Suolatasapaino, kuona-aineet, myrkyt yms ja pissalla käymisen tapa  10.12.2015
A266. Pistelevä tunne ja energiavarantojen täydentäminen   26.1.2016
A312. Polio ja musiikki   29.2.2016
175. Polvikipu ja polven pitäminen oikeassa asennossa  24.11.2015
149. Poskiontelontulehdus ja kevennys & positiivista elämänsisältöä  4.11.2015
A276. Pottuuntuminen ja luonnolliset virikkeet sekä terveet elämäntavat   31.1.2016
A331. Psoriasis ja liikunta & ulkoilu   30.4.2016
165. Psykoosi ja että tutut huomaisivat sen olevan psykologien seuran tuoma vaikute  16.11.2015
75. Puhalluksissa oleva lehmä ja litran piimätölkki5.7.2015
41. Puutiaisaivokuumeen jälkioireet ja luontokeskeisyys16.5.2015
Pyörätuoli: katso ihmeparannusohjeyritelmät (I)
7. Päänsärky ja rento huomio  21.3.2012
R
5. Regeneraatio ja nuorentuminen  21.3.2012
reuma 33. Viileän kehon säryt eli kylmänsäryt ja koko kehon lämpimänä pitäminen  27.2.2015
A336. Reuma ja lämpimämpi keho   21.5.2016
204. Revähtymät ja se, ettei jähmetä lihaksiaan kohmeloisesti paikoilleen  15.12.2015
A292. Sydänvaivat & rintakipu ja viisaiden etsiminen & elinvoimaisesti eläminen   7.2.20916
66. Ripuli ja tyyneys14.6.2015
ripuli A289. Kolera ja että koulutetut välttäisivät totalitarismia & suvaitsevaisuus   7.2.2016
206. Roikkuvat piirteet & löysä nahka ja tunteenomainen ihannepaino  15.12.2015
A310. Mielisairaus jossa mielenkiinto ruoka-aineeseen ja monipuolinen ruokavalio jossa marjoja   24.2.2016
A220. Liian suuri ruokahalu ja vähäruokaiset mallina sekä ilmasto-osaaminen   27.12.2015
A307. Väärin tasapainotettu ruokavalio ja muiden virikkeiden lisääminen   20.2.2016
100. Rutto ja luontosuhde19.8.2015
S
A228. Sairastumisalttius ja terveet elämäntavat, muiden auttaminen ja irti sanoutuminen huonoimmista vaikutteista  2.1.2016 
68. Sappivaivat ja sydämen viisauteen satsaaminen14.6.2015
A299. Sekava pää & hölynpölyn tuottaminen ja Suomenilmastoon sopeutuneella tavalla eläminen   9.2.2016
177. Seksuaalisuuden epäobjektiivisuus ja yksilöllisten taitojen erojen huomioiminen  24.11.2015
63. Seksuaalinen kyvyttömyys ja oman tilan saaminen14.6.2015
186. Seksuaalisuuden tuomat kivut, heikkous ja jäykkyys sekä parin tavalla tekeminen  5.12.2015
94. Selkävaivat ja neljällä jalalla kävelyharjoitukset    4.8.2015   
129. Selkävaivat ja urautumattomuus & urheilullisuus  11.10.2015
A229. Sikainfluenssa ja nuha&appelsiini  4.1.2016
silmävammat A226. Juuri aiheutuneet vammat, kokeile heti ihmeparannusohjeyritelmiä   31.12.2015
A214. Molempien blogien hakemisto ja sisällysluettelo  24.12.2015
142. Skitsofrenia ja arkijärkinen yhteisön toiminnan ymmärrys  2.11.2015
179. Ihmeparannusohjeyritelmä XIX  *  Lila soitin  28.11.2015
12. Sokeritauti ja positiivinen asenne luonnollisiin virikkeisiin  20.1.2013 (Ks. linkki sisällysluettelossa)
49. Sokeus ja surun aiheiden lieventäminen1.6.2015
137. Sokeus ja turvallisuus & katselemisen tekeminen mukavammaksi  26.10.2015
A274. Spitaali ja ettei sotke elollista ja rakennettua   29.1.2016
92. Sukeltajantauti ja aurinkolasit29.7.2015
54. Sukupuolitaudit ja etäisyyden ottaminen ei-ajankohtaisiin eri tyypin puolisoehdokkaisiin13.6.2015
sukupuolitaudit 13. AIDS, immunipuolustuksen heikkous ja koko elämäntavalla pariin sitoutuminen, lähialueen eheyden vaaliminen  20.1.2013
187. Pakahduttava olo suolaisesta ruuasta ja veden juominen  7.12.2015
194. Suolatasapaino, kuona-aineet, myrkyt yms ja pissalla käymisen tapa  10.12.2015
156. Suolisolmu(?) tms paikallinen vika ja viereisten terveiden osien tunnelman ulottaminen ongelmakohtaan  11.11.2015
203. Suonikohjut ja liikunta  14.12.2015 
169. Kiinan superbakteeri ja hyvä- ja huonolaatuisuuden erottaminen  19.11.2015
166. Suuruudenhulluus ja esikuvien tason uudelleenarviointi  18.11.2015
30. Sydämen kammiovärinä ja lihaksisto10.2.2015
151. Väliin jääneet sydämenlyönnit ja elinvoimaisuuden painotus raajoissa  8.11.2015
sydänpysähdys  151. Väliin jääneet sydämenlyönnit ja elinvoimaisuuden painotus raajoissa  8.11.2015 
2. Sydänvaivat ja eläväinen keho  2.2.2012
A292. Sydänvaivat & rintakipu ja viisaiden etsiminen & elinvoimaisesti eläminen   7.2.20916
A306. Sydänveritulppa ja kaksi sormea avointa kämmentä vasten   18.2.2016
8. Synnytys & raskaus  11.10.2012
18. Synnytyksestä  15.10.2013
60. Synnytyskivut ja tilanteeseen mukautuminen14.6.2015
A326. Syyhy ja sosiaalisuuden tyyppiin tutustuminen   12.4.2016
6. Syöpä ja vain hyvän hyväksyminen  21.3.2012
syöpä 42. Leukemia, veren sairaudet ja elävöittävän kanssa oleminen18.5.2015
48. Syövän leviäminen ja terveysmielikuvat1.6.2015
110. Syöpä ja syöminen29.8.2015
syöpä A330. Melanooma ja kesä kokonaiselämyksenä   27.4.2016
163. Sähköaltistus, sähköiskut ja vaaran välttäminen sekä eheys  14.11.2015
säryt
4. Säryt ja liikeintentiot  2.2.2012
33. Viileän kehon säryt eli kylmänsäryt ja koko kehon lämpimänä pitäminen27.2.2015
172. Lihassäryt & krampit ja liikunnallisuus & lämpö  23.11.2015
säryt kaatumisen jälkeen 167. Liukkaalla kaatumisen varominen ja pehmentäminen  18.11.2015
7. Päänsärky ja rento huomio  21.3.2012
säryt 173. Liikunnan jälkeiset lihaskivut ja yhtä suuren huomion omistaminen liikkumiselle  23.11.2015
T
170. Taitava lääkäri  20.11.2015
A247. Huono taitotaso ja tosissaan yrittäminen   16.1.2016
20. Tajuttoman virvoittaminen ja herkät monitahoiset liikkeet  26.4.2014
40. Tasapainotaju ja eläväiset niska, hartiat ja selkä8.5.2015
154. Liika teenjuonti ja jalkojen pitäminen lämpiminä  9.11.2015
Terveys
29. Miksi käsitys tautien aiheutumisesta jää tavallisesti hämäräksi5.2.2015
tervehtyminen 12. Sokeritauti ja positiivinen asenne luonnollisiin virikkeisiin  20.1.2013 (Ks. linkki sisällysluettelossa)
32. Lämmittelyohjeita ja talviulkoiluohjeita (yht. 150kpl), vuodenajat (pitkästi) ja terveet elämäntavat (110kpl)22.2.2015
23. Kuinka Tervola-nimi opettaa parantamisesta  10.7.2014
45. Tervola-nimestä kerrottua: miksi tämä blogi21.5.2015
95. (Tervola-nimestä) Eheys tuo parantavaa näkemystä10.8.2015   
135. Tervola-nimestä ja lääketieteen uudistamisen tarpeesta  23.10.2015   
152. Tervola-nimestä  8.11.2015
A342. Tippuri ja tomaatti   10.6.2016 
tokkuraisuus  A237. Hitaus ja virikkeet   8.1.2016
141. Trauma ja samalta uhalta varjeleminen  2.11.2015
A251. Malaria & trooppiset kuumetaudit ja lämpötilantaju, oikea lämpötila & ruoka   19.1.2016
77. Tuberkuloosi ja lämpimät raajat6.7.2015
A287. Tuhkarokko ja eläväisyyden arvostaminen   7.2.2016
86. Huono olo kuumeen tai tulehduksen laskiessa ja myrkyn poistaminen elimistöstä16.7.2015
85. Tulehdus ja viileä sileys15.7.2015
195. Ihmeparannusohjeyritelmä XX * Tulehdus & turvotus ja tyynnyttävä vaikute ihan terveestä kohdasta  10.12.2015
150. Tunteva näkö sumea ja se, ettei sotke näköä ja tunteita   7.11.2015
A277. Turvattomuus ja kansan valtavirran osana oleminen   1.2.2016
A272. Tyhmyys ja ajattelukurssini sekä älynkohotusohjeitani  29.1.2016
A258. Tyrä ja kuviteltu viileähkö virta keskikroppaa ja jalkoja alas  20.1.2016
A285. Työpäivän jälkeinen uupumus ja polveilevuus   6.2.2016
A218. Isku päähän, tärähdys tms ja taju, että on puuhannut jotakin epätavallista  26.12.2015
U
A279. Unen piirteitä valvetajunnassa ja uni lepoaikana, johon valveen projektit eivät puutu   1.2.2016
A253. Unenpuute ja uni & tunteidenmukaisuus   19.1.2016
A254. Univaikeudet ja tervehenkinen elämä, liikunta & ulkoilu   19.1.2016
Uskonnollisten liikunnallisuus A230. Hengellisten ihmisten liikunnallisuudesta   4.1.2016
A281. Uskonnollisuuden puuttuminen ja ihmissilmä&kokoluokkien taju   2.2.2016
Uskonto 179. Ihmeparannusohjeyritelmä XIX  *  Lila soitin  28.11.2015
Uskonto Katso ihmeparannusohjeyritelmät?
A285. Työpäivän jälkeinen uupumus ja polveilevuus   6.2.2016
V
vaikeudet  A257. Mahdottomat elämänolosuhteet ja omankaltainen ympäristö   20.1.2016
107. Vaivaisenluu ja onnellinen tapa pitää jalkaa25.8.2015
A226. Juuri aiheutuneet vammat, kokeile heti ihmeparannusohjeyritelmiä   31.12.2015 
122. Vanhemmiten huonot elämäntavat ja itsenäinen linjaus4.10.2015
197. Huimaus & koordinaatiokyvyn ongelmat vanhemmalla iällä ja tottumusten läpikäyminen  12.12.2015
89. Vanhuuden vaivat ja kapeampi samaistumisryhmä20.7.2015
176. Vanhuudenhöppänyys ja ymmärtäväiset kommunikoijat  24.11.2015
Vanhuudenjäykkyys  167. Liukkaalla kaatumisen varominen ja pehmentäminen  18.11.2015
174. Vanhuudenjäykkyys ja lämpö, liikunnallisuus & herkkyys  24.11.2015
115. Vanhuuttaan hauraat luut ja tsemppaaminen16.9.2015
25. Vanhusten pergamentti-iho ja viherkasvien rehevyys  3.8.2014
A217. Vanhusten heikotus ja verenpaineongelmiin kauniisti venyttely  24.12.2015
A238. Vapaus olla oma itsensä ja "Elä ja anna toisten elää" sekä kivat harrastukset   8.1.2016
192. Vauvan piirteiden määräytymisestä   8.12.2015
19. Vauvojen koliikki ja puiden katselua aidille  20.1.2014
42. Leukemia, veren sairaudet ja elävöittävän kanssa oleminen18.5.2015
37. Verenhukka & verenpysäyttäminen ja verenkierron kylmäsopewuma haavan lähimailla6.5.2015
160. Veren vähyys ja männyn oksien tunnelma  13.11.2015 
98. Huimaus & verenpaineongelmat ja kauniisti venytteleminen  
127. Vesikauhu ja ajattelukurssini  9.10.2015
A314. Vesirokko ja sosiaalista etäisyyttä keittäjiin kannattajineen   5.3.2016
A288. Vihurirokko ja ettei valehtelisi niin epäviisaasti   7.2.2016
A244. Kroppa keskeltä kuuma & pinnalta viileä ja liikunnan vilkastuttama verenkierto   13.1.2016   
33. Viileän kehon säryt eli kylmänsäryt ja koko kehon lämpimänä pitäminen27.2.2015
128. Vilustuminen ja ihan lämpimänä pysytteleminen sekä vitamiinit  9.10.2015
A240. Kuume vilustuttuaan ja oikean lämpötilan tavoittelu   9.1.2016  
virtsanpidätysvaikeudet 62. Pidätysvaikeudet ja fyysinen toimeliaisuus14.6.2015
111. Virtsarakontulehdus ja lämmin lantion seutu1.9.2015
A264. Zika-virus / jälkeenjääneisyys ja ettei ollenkaan kopioi roboteilta ym rakennetulta   25.1.2016
20. Tajuttoman virvoittaminen ja herkät monitahoiset liikkeet  26.4.2014
199. Voimattomuus ja tekojensa päivittäminen parhaan ymmärryksensä mukaisiksi  12.12.2015
32. Lämmittelyohjeita ja talviulkoiluohjeita (yht. 150kpl), vuodenajat (pitkästi) ja terveet elämäntavat (110kpl)
A313. Vuoto keskireiästä (ja nihkeät viralliset välit ??)   29.2.2016
147. Vänkyrät sormet ym jäsenet ja se, ettei sotke eri perspektiivejä  4.11.2015
A332. Turkoosi parantamiseen liittyvänä värinä   8.5.2016
212. Ihmeparannusohjeyritelmä XXII *  Väsymys ja elävöittävyys  19.12.2015
A265. Väsymys ja terveet elämäntavat   25.1.2016
väsymys A255. Illalla kitisevät lapset ja että vanhemmat tunnistaisivat oman uupumuksensa   19.1.2016
A320. Kevätväsymys   2.4.2016
Y
181. Ydinsäteily ja kauniin ajatteleminen kuten niitty  30.11.2015
yksilönvapaus   A238. Vapaus olla oma itsensä ja "Elä ja anna toisten elää" sekä kivat harrastukset   8.1.2016
201. Ylensyöminen ja kramppaamattomuus & huuhtovan veden mielikuva  13.12.2015
Yliherkkyys, ks. 79. Allergiat ja niiden aiheuttajan näkeminen tarpeellisena tervehenkisen maailman osana6.7.2015
yskä  193. Veren yskiminen ja käden puirstaminen melkein kiinni kuin pitelisi jotakin pehmeää  10.12.2015
A297. Yskä & keuhkoputkentulehdus ja leppoisa vapaa-aika & kivat harrastukset   7.2.2016



SISÄLLYSLUETTELO, tekstit numero- eli aikajärjestyksessä:

Tässä blogissa on koko näkemykseni parantamisesta. Lisään uudet yritelmät päivän tai kahden sisään siitä, kun ne ovat tulleet mieleeni. Jos lisään jostakin vaivasta, jota olen jo käsitellyt, lisään yleensä uuden vanhan merkinnän loppuun erilliseksi kappaleeksi.

1. Kuka sairastuu mihinkin - ja kuinka parantua * Ihmeparannusohjeyritelmä 0.    3.9.2011
2. Sydänvaivat ja eläväinen keho  2.2.2012
3. Lihavuus ja näköaistivirikkeet ja liikunta  2.2.2012
4. Säryt ja liikeintentiot  2.2.2012
5. Regeneraatio ja nuorentuminen  21.3.2012
6. Syöpä ja vain hyvän hyväksyminen  21.3.2012
7. Päänsärky ja rento huomio  21.3.2012
8. Synnytys & raskaus  11.10.2012
9. Myrkytys ja keventäminen ja herkkä havaitsevuus  23.11.2012
10. Nilkan nyrjähdys ja keskiasennossa pitäminen  23.11.2012
11. Vaikutelmani henkiparantamisesta * Ihmeparannusohjeyritelmä I  16.1.2013
12. Sokeritauti ja positiivinen asenne luonnollisiin virikkeisiin  20.1.2013  http://parantamisesta.blogspot.fi/2013/01/sokeritauti-ja-virikkeiden-paljous.html
13. AIDS, immunipuolustuksen heikkous ja koko elämäntavalla pariin sitoutuminen, lähialueen eheyden vaaliminen  20.1.2013
14. Ikänäkö ja rukoileminen sekä luonnon ihaileminen  15.3.2013
15. Vammat parantuvat ihmeen tapaan * Ihmeparannusohjeyritelmä II  5.5.2013
16. Paranemisen apuna toiveajattelu * Ihmeparannusohjeyritelmä III  2.6.2013
17. Flunssa ja nopeat inspiroituvat elämänrytmit  6.8.2013
18. Synnytyksestä  15.10.2013
19. Vauvojen koliikki ja puiden katselua aidille  20.1.2014
20. Tajuttoman virvoittaminen ja herkät monitahoiset liikkeet  26.4.2014

21. Kuolleista (ja koomasta?) herättämisen ohje - kevennä koko elämäntapasi voimalla, tee parannus  26.4.2014
22. Parantumisen alkeita * Ihmeparannusohjeyritelmä IV  28.4.2014
23. Kuinka Tervola-nimi opettaa parantamisesta  10.7.2014
24. Ebola ja arvostava asenne elefantteihin / elävöittävän kauniisti soivat virret  3.8.2014
25. Vanhusten pergamentti-iho ja viherkasvien rehevyys  3.8.2014
26. Nivelvaivat ja liikunta  8.12.2014
27. Uskomaton yritys (videolla ihmeparantumistaitoinen brittimies?)  4.1.2015
28. Aivoveritulppa, migreeni ja Alaskan seitin loiset  17.1.2015
29. Miksi käsitys tautien aiheutumisesta jää tavallisesti hämäräksi  5.2.2015
30. Sydämen kammiovärinä ja lihaksisto  10.2.2015
31. Kolmoishermosärky ja lämpimät iho ja keho ihon alla  22.2.2015
32. Lämmittelyohjeita ja talviulkoiluohjeita (yht. 150kpl), vuodenajat (pitkästi) ja terveet elämäntavat (110kpl)  22.2.2015   http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html
33. Viileän kehon säryt eli kylmänsäryt ja koko kehon lämpimänä pitäminen  27.2.2015
34. Näin kai vilaukselta ihmeparantuneen  14.4.2015
35. Juoppojen taidemaalarien huono koordinaatiokyky ja mielessä pidetyn vähentäminen  17.4.2015
36. Linttaan astuminen ja itsensä luokitteleminen maseentuneemmaksi  18.4.2015
37. Verenhukka & verenpysäyttäminen ja verenkierron kylmäsopewuma haavan lähimailla  6.5.2015
38. Halvaus ja patoutuneiden tunteiden mukaan eläminen  6.5.2015
39. Onnettomuuteen joutuneen auttaminen  6.5.2015
40. Tasapainotaju ja eläväiset niska, hartiat ja selkä  8.5.2015

41. Puutiaisaivokuumeen jälkioireet ja luontokeskeisyys  16.5.2015
42. Leukemia, veren sairaudet ja elävöittävän kanssa oleminen  18.5.2015
43. Paraneminen ja tuntemukset * Ihmeparannusohjeyritelmä V  20.5.2015
44. Kuumeen pehmentämä pää ja hartioiden hienomotoriikka  21.5.2015
45. Tervola-nimestä kerrottua: miksi tämä blogi  21.5.2015
46. Seura ja paraneminen * Ihmeparannusohjeyritelmä VI  28.5.2015
47. Vammaiset ja ystävälliset hyönteiset * Ihmeparannusohjeyritelmä VII  1.6.2015
48. Syövän leviäminen ja terveysmielikuvat  1.6.2015
49. Sokeus ja surun aiheiden lieventäminen  1.6.2015
50. Kuurous / huono kuulo ja eläväinen niska / etäältä tietäminen  1.6.2015
51. Huonot näkymät ja murheeseen syöminen, uskonto ja hyvän onnen tavoittelu  1.6.2015
52. Vanhat totuudet ja parantavat uudet opit * Ihmeparannusohjeyritelmä VIII
53. Ohjeita kovin heikkokuntoisen liikunnan aloittamiseen  2.6.2015  http://parantamisesta.blogspot.fi/2015/06/ohjeita-kovin-heikkokuntoisen-liikunnan.html
54. Sukupuolitaudit ja etäisyyden ottaminen ei-ajankohtaisiin eri tyypin puolisoehdokkaisiin  13.6.2015
55. Alkukesän jäsenvaivat ja kesästä nauttiminen  13.6.2015
56. Uskonto&kuolemanjälkeinen elämä  13.6.2015
57. * Ihmeparannusohjeyritelmä IX  13.6.2015
58. Kivut ja koko elämäntavallaan varominen  13.6.2015
59. Miksi ihmeparannusohjeyritelmiä  14.6.2015
60. Synnytyskivut ja tilanteeseen mukautuminen  14.6.2015

61. Kuukautiskivut ja karkki  14.6.2015
62. Pidätysvaikeudet ja fyysinen toimeliaisuus  14.6.2015
63. Seksuaalinen kyvyttömyys ja oman tilan saaminen  14.6.2015
64. Muiden odotukset pian tulevasta kuolemasta ja omat tervehenkiset väitteet hyvästä elämästä  14.6.2015
65. Muiden odotukset sairastelevuudesta ja terveet elämäntavat sekä onnekkuus  14.6.2015
66. Ripuli ja tyyneys  14.6.2015
67. Hengitysvaikeudet ja yhteisön ääneen lausuttuun viralliseen valtavirtaan tervehenkisesti satsaaminen  14.6.2015
68. Sappivaivat ja sydämen viisauteen satsaaminen  14.6.2015
69. Maksavaivat ja se, ettei hoputa maksaa  14.6.2015
70. Äkillinen haimatulehdus ja virvoitusjuoma  20.6.2015
71. CP-vamma, kaatumatauti ja leppoisat ammattivaihtoehdot  27.6.2015
72. Autismi ja sosiaalisesti erilaiset ihmissuhteet sekä aivan eri ammattikunta kuin vanhemmilla  27.6.2015
73. Muistamisvaikeudeti ja tutut kiehtovat perspektiivit sekä maisemahahmotus  27.6.2015
74. Huono iho ja positiivinen toimelias elämä  5.7.2015
75. Puhalluksissa oleva lehmä ja litran piimätölkki  5.7.2015
76. Kuuman kestäminen ja esikuvat kuumista ilmastoista  5.7.2015
77. Tuberkuloosi ja lämpimät raajat  6.7.2015
78. Pöpöt ja ystävällisyys  6.7.2015
79. Allergiat ja niiden aiheuttajan näkeminen tarpeellisena tervehenkisen maailman osana  6.7.2015
80. Myrkytys ja ystävälliset välit myrkyn kanssa  6.7.2015

81. Liika antiseptisyys ja suomalaiset elämäntavat  6.7.2015
82. Jasmiinin käyttö  11.7.2015
83. Korvien vinkuna ja hyönteisten laulun ymmärtäminen  12.7.2015
84. * Ihmeparannusohjeyritelmä X  15.7.2015
85. Tulehdus ja viileä sileys  15.7.2015
86. Huono olo kuumeen tai tulehduksen laskiessa ja myrkyn poistaminen elimistöstä  16.7.2015
87. Astma ja luonnon vehreys  16.7.2015
88. * Ihmeparannusohjeyritelmä XI  18.7.2015
89. Vanhuuden vaivat ja kapeampi samaistumisryhmä  20.7.2015
90. A-hepatiitti ja turkoosi & viileä sumuinen sää  25.7.2015
91. Aivoverenvuoto ja pehmeä "Soooh"  25.7.2015
92. Sukeltajantauti ja aurinkolasit  29.7.2015
93. Kaihi ja parannuksena eläväisyys    31.7.2015 
94. Selkävaivat ja neljällä jalalla kävelyharjoitukset    4.8.2015
95. (Tervola-nimestä) Eheys tuo parantavaa näkemystä  10.8.2015
96. * Ihmeparannusohjeyritelmä XII  12.8.2015
97. Akupunktion toive ja samaistumiskohteiden etäännyttäminen    15.8.2015 
98. Verenpaineongelmat ja kauniisti venytteleminen    17.8.2015 
99. * Ihmeparannusohjeyritelmä XIII    18.8.2015 
100. Rutto ja luontosuhde  19.8.2015

101. Älyllinen jälkeenjääneisyys ja näköaistivirikkeet & ajattelukurssini  19.8.2015
102. Huonontunut näkö ja juoksupyrähdys  19.8.2015
103. Hakemisto  19.8.2015
104. Hampaiden ja ienten tuntemukset ja pesu&hammastahna  22.8.2015
105. Toisten kivuliaat perspektiivit ja mukana eläminen  23.8.2015
106. Liikkuvuuden ja kunnon ylläpitämisestä  24.8.2015  http://parantamisesta.blogspot.fi/2015/08/liikkuvuuden-ja-kunnon-yllapitamisesta.html
107. Vaivaisenluu ja onnellinen tapa pitää jalkaa  25.8.2015
108. Suhteestamme bakteereihin  25.8.2015
109. Huono hämäränäkö ja katseen kiinnekohdat ja katseen tahdin riippuvuus kohteen kirkkaudesta  28.8.2015
110. Syöpä ja syöminen  29.8.2015
111. Virtsarakontulehdus ja lämmin lantion seutu  1.9.2015
112. Hulluus ja sen tunnustaminen, että ihmiset valehtelevat  13.9.2015
113. Huono iho ja tervehenkisyys  14.9.2015
114. Elämäntapamuutokset ja liikunnallisuus viileässä  14.9.2015
115. Vanhuuttaan hauraat luut ja tsemppaaminen 16.9.2015
116. Palleroinen olo * Ihmeparannusohjeyritelmä XIV 16.9.2015
117. Ihmeparannusohjeyritelmä XV * Elävöittävä vaikute 22.9.2015
118. Käännösoikeus 23.9.2015
119. Oksennustauti ja viileät kädet ja jalat 23.9.2015
120. Ihmeparannusohjeyritelmä XVI * Yhteenvetoa 23.9.2015

121. Korvasärky ja korvien suojaaminen tuulelta 30.9.2015
122. Vanhemmiten huonot elämäntavat ja itsenäinen linjaus 4.10.2015
123. Pienet palohaavat ja haalea vesi  8.10.2015
124. Paljaat hampaan kaulat ja vanukasmaisempi tapa pitää sitä seutua  8.10.2015
125. Hirven loiset ihmisessä ja hirven elinympäristössä kulkeminen  8.10.2015
126. Keskosten infektiot ja kodinomainen elämänpiiri  8.10.2015
127. Vesikauhu ja ajattelukurssini  9.10.2015
128. Vilustuminen ja ihan lämpimänä pysytteleminen sekä vitamiinit  9.10.2015
129. Selkävaivat ja urautumattomuus & urheilullisuus  11.10.2015
130. Altistavat tekijät ja joidenkin kuukausien aikaväli tai pidempi  16.10.2015
131. Epilepsia ja niskan hartian seudun eläväisyys  19.10.2015
132. Dialyysi ja vihannekset & marjat  22.10.2015
133. Kakkaan liittyvät ongelmat ja maustamaton jugurtti & persikka  22.10.2015
134. Luunmurtumat ja elävöittävyys  22.10.2015
135. Tervola-nimestä ja lääketieteen uudistamisen tarpeesta  23.10.2015
136. Huonot liikkeet, krampit ja kokemuksellisuus  26.10.2015
137. Sokeus ja turvallisuus & katselemisen tekeminen mukavammaksi  26.10.2015
138. Ihmeparannusohjeyritelmä XVII * Huonot ekemisentavat, elämäntavat yms aiheuttavat sairauksia ja vaivoja  30.10.2015
139. Harmaa olo kuin energiavaje & sumentunut näkö ja moraali, terveet elämäntavat, vitamiinit  1.11.2015
140. Muistinmenetys ja hyväätekeviin perspektiiveihin palaaminen  2.11.2015

141. Trauma ja samalta uhalta varjeleminen  2.11.2015
142. Skitsofrenia ja arkijärkinen yhteisön toiminnan ymmärrys  2.11.2015
143. Apeus ja lämpimät vaatteet  2.11.2015
144. Astronautit ja luonto&naisnäkökulma  2.11.2015
145. Crohnin tauti ja tervehenkisyys & vapaa-ajan kivat tekemiset & mallia eläimiltä  2.11.2015
146. Masennus & itsemurha-aikeet ja isojen ongelmien korjaaminen  4.11.2015
147. Vänkyrät sormet ym jäsenet ja se, ettei sotke eri perspektiivejä  4.11.2015
148. Hammasrivin suoruus ja edustusperspektiivin tapaan käytetty sivistynyt perspektiivi  4.11.2015
149. Poskiontelontulehdus ja kevennys & positiivista elämänsisältöä  4.11.2015
150. Tunteva näkö sumea ja se, ettei sotke näköä ja tunteita  7.11.2015
151. Väliin jääneet sydämenlyönnit ja elinvoimaisuuden painotus raajoissa  8.11.2015
152. Tervola-nimestä  8.11.2015
153. Kehonlämpötila on kullakin yksilöllinen  8.11.2015
154. Liika teenjuonti ja jalkojen pitäminen lämpiminä  9.11.2015
155. Näistä ohjeista  11.11.2015
156. Suolisolmu(?) tms paikallinen vika ja viereisten terveiden osien tunnelman ulottaminen ongelmakohtaan  11.11.2015
157. Ihmeparannusohjeyritelmä XVIII *  Rukoileminen ja parantuminen  12.11.2015
158. Munuainen ja linnunpoikasilta oppiminen  12.11.2015
159. Hammaslangan käyttötavasta  12.11.2015
160. Veren vähyys ja männyn oksien tunnelma  13.11.2015

161. Keuhkoveritulppa ja kävely puistossa 13.11.2015
162. Maanis-depressiivisyys ja epäkohtien korjaaminen  13.11.2015
163. Sähköaltistus, sähköiskut ja vaaran välttäminen sekä eheys  14.11.2015
164. Yritelmä parantavasta kuvasta  16.11.2015
165. Psykoosi ja että tutut huomaisivat sen olevan psykologien seuran tuoma vaikute  16.11.2015
166. Suuruudenhulluus ja esikuvien tason uudelleenarviointi  18.11.2015
167. Liukkaalla kaatumisen varominen ja pehmentäminen  18.11.2015
168. Eturauhasvaivat ja uuden kiehtovan aloittaminen  19.11.2015
169. Kiinan superbakteeri ja hyvä- ja huonolaatuisuuden erottaminen  19.11.2015
170. Taitava lääkäri  20.11.2015
171. Sairaanhoitajien yms lihavuus ja elämänviisauden jakaminen  20.11.2015
172. Lihassäryt & krampit ja liikunnallisuus & lämpö  23.11.2015
173. Liikunnan jälkeiset lihaskivut ja yhtä suuren huomion omistaminen liikkumiselle  23.11.2015
174. Vanhuudenjäykkyys ja lämpö, liikunnallisuus & herkkyys  24.11.2015
175. Polvikipu ja polven pitäminen oikeassa asennossa  24.11.2015
176. Vanhuudenhöppänyys ja ymmärtäväiset kommunikoijat  24.11.2015
177. Seksuaalisuuden epäobjektiivisuus ja yksilöllisten taitojen erojen huomioiminen  24.11.2015
178. Kivut energianpuutteesta ja lämpö sekä positiivisen mielin puuhaaminen  25.11.2015
179. Ihmeparannusohjeyritelmä XIX  *  Lila soitin  28.11.2015
180. Ilmastoriippuvaiset vaivat ja samaistuminen vain kulloisenkin ilmaston asukkaisiin  29.11.2015

181. Ydinsäteily ja kauniin ajatteleminen kuten niitty  30.11.2015
182. Paranemisen huonous ja samantapaisten vaivojen parantaminen  30.11.2015
183. Lihasrappeuma ja liikunnallisuuden perusosaaminen  30.11.2015
184. Energia tarkoittaa elinvoimaisuutta  3.12.2015
185. Hermostunut ohkanen olo & heikotus ja suurempaan viisauteen satsaaminen  5.12.2015
186. Seksuaalisuuden tuomat kivut, heikkous ja jäykkyys sekä parin tavalla tekeminen  5.12.2015
187. Pakahduttava olo suolaisesta ruuasta ja veden juominen  7.12.2015
188. Laihduttaminen ja oma tunteenomainen ihannepaino   8.12.2015
189. Lämmönsäätelyongelmat ja liikunta   8.12.2015
190. Silmien näön vaihtelut ja mielenvireen tunnistaminen & tervehenkisyys   8.12.2015
191. Hitaus ja itsenäisyys   8.12.2015
192. Vauvan piirteiden määräytymisestä   8.12.2015
193. Veren yskiminen ja käden puirstaminen melkein kiinni kuin pitelisi jotakin pehmeää  10.12.2015
194. Suolatasapaino, kuona-aineet, myrkyt yms ja pissalla käymisen tapa  10.12.2015
195. Ihmeparannusohjeyritelmä XX * Tulehdus & turvotus ja tyynnyttävä vaikute ihan terveestä kohdasta  10.12.2015
196. Elämäntapakysymykset ja polveilevuus  11.12.2015
197. Huimaus & koordinaatiokyvyn ongelmat vanhemmalla iällä ja tottumusten läpikäyminen  12.12.2015
198. Naisille epäystävälliset miehet ja tukeva asento   12.12.2015
199. Voimattomuus ja tekojensa päivittäminen parhaan ymmärryksensä mukaisiksi  12.12.2015
200. Lonksuvat nivelet ja oikeat liikeradat & lihasten tuki  13.12.2015

201. Ylensyöminen ja kramppaamattomuus & huuhtovan veden mielikuva  13.12.2015
202. Kankeus ja liikunta & venyttely  14.12.2015
203. Suonikohjut ja liikunta  14.12.2015
204. Revähtymät ja se, ettei jähmetä lihaksiaan kohmeloisesti paikoilleen  15.12.2015
205. Jumittunut niska ja kohmeloisuuden suojaamat mielentilaa kuvastavat pienet liikkeet * Ihmeparannusohjeyritelmä XXI  15.12.2015
206. Roikkuvat piirteet & löysä nahka ja tunteenomainen ihannepaino  15.12.2015
207. Mykkyys ja diplomatian oppiminen sekä äänen sävyjen variaatiot  15.12.2015
208. Peräpukamat(?) ja peräsuoli auki kakkaa viistäen  17.12.2015
209. Näppylät ja Suomen ilmastoon sopeutuneen tavalla oleminen  17.12.2015
210. Lihakset maitohapoilla ja mielitekojen mukainen liikkumistapa & pehmennys jälkikäteen  17.12.2015
211. Hiustenlähtö ja aito kiinnostus elämäänsä  18.12.2015
212. Ihmeparannusohjeyritelmä XXII *  Väsymys ja elävöittävyys  19.12.2015
213. Huono olo joulukinkusta ja Alaskan seiti sekä joulun tavalla oleminen  23.12.2015

Linkit ovat blogimerkintöihin, joihin olen eniten viitannut. Kaikkia linkkejä ei jaksa laittaa ja niin niistä osa varmaankin olisi rikki ja sitä paitsi blogia ymmärtää paremmin, jos sitä selaa järjestyksessä varhaisimmista merkinnöistä alkaen. Lue myös ihmeparannusohjeyritelmät.

Toinen blogi http://parantamisesta2.blogspot.fi kohdasta 214. eteenpäin, jottei selaaminen kävisi mahdottomaksi. Yhdistetty hakemisto http://parantamisesta2.blogspot.fi/2015/12/tama-blogi-on-jatkoa-blogilleni.html

A214. Molempien blogien hakemisto ja sisällysluettelo  24.12.2015
A215. Hikka ja elävöittävä virta keskikropassa  24.12.2015
A216. Koomassa paraneminen ja vihreät lehdet iholla  24.12.2015
A217. Vanhusten heikotus ja verenpaineongelmiin kauniisti venyttely  24.12.2015
A218. Isku päähän, tärähdys tms ja taju, että on puuhannut jotakin epätavallista  26.12.2015
A219. Onnettomuuksien syistä   26.12.2015
A220. Liian suuri ruokahalu ja vähäruokaiset mallina sekä ilmasto-osaaminen   27.12.2015

A221. Ihmeparannusohjeyritelmä XXIII * Puntaroi eri vaihtoehtojen välillä  28.12.2015
A222. Tästä blogista loppuvuodesta 2015  28.12.2015
A223. Hankala olo ja pienentyneeseen henkilökohtaiseen tilaansa sovittautuminen   29.12.2015
A224. Hengenahdistus ja tilan ottaminen itselleen   29.12.2015
A225. "Kuin se olisi pallo"  29.12.2015
A226. Juuri aiheutuneet vammat, kokeile heti ihmeparannusohjeyritelmiä   31.12.2015
A227. Jalat eivät kanna, liikkuminen hankalaa ja lämmittely  1.1.2016
A228. Sairastumisalttius ja terveet elämäntavat, muiden auttaminen ja irti sanoutuminen huonoimmista vaikutteista  2.1.2016
A229. Sikainfluenssa ja nuha&appelsiini  4.1.2016
A230. Hengellisten ihmisten liikunnallisuudesta   4.1.2016
A231. Hampaiden reiät ja kokeile ihmeparannusohjeiden suunnalta   6.1.2016
A232. Liikuntakyvyttömyys ja luontovirikkeet yms   6.1.2016
A233. Pehmeät ikenet ja puhdas & viileä suun seutu   6.1.2016
A234. Huono olo liikkuessa ja monin verroin enemmän huomiota liikkumiseen   6.1.2016
A235. Talvi-iho ja ihon pitäminen aina lämpimänä   7.1.2016
A236. Hedelmättömyys ja useampi erityyppinen pari   8.1.2016
A237. Hitaus ja virikkeet   8.1.2016
A238. Vapaus olla oma itsensä ja "Elä ja anna toisten elää" sekä kivat harrastukset   8.1.2016
A239. Tavalliset pakkasvauriot ja lämpimänä pysyttely   8.1.2016
A240. Kuume vilustuttuaan ja oikean lämpötilan tavoittelu   9.1.2016

A241. Elvytys ja elävöittävyys keskeltä kroppaa  11.1.2016
A242. Ihmeparannusohjeyritelmä XXIV * Irti päästäminen ja jumiutumattomuus   12.1.2016
A243. Kylmettyminen & kuume ja perusteellinen lämmittely   13.1.2016
A244. Kroppa keskeltä kuuma & pinnalta viileä ja liikunnan vilkastuttama verenkierto   13.1.2016
 A245. Väärä ammatti ja "Elä ja anna toisten elää!" sekä keskusteluseura vain haavealoja arvostavaa  15.1.2016
A246. Burn out ja aivan erilainen kiva ammattiala  16.1.2016
A247. Huono taitotaso ja tosissaan yrittäminen   16.1.2016
A248. Paleltumat ja lämpö & elävöittävyys   17.1.2016
A249. Kuolio ja elävöittävyys   17.1.2016
A250. Kuumehorkka ja ruoka, lämpö & lämmöntarpeen taju  19.1.2016
A251. Malaria & trooppiset kuumetaudit ja lämpötilantaju, oikea lämpötila & ruoka   19.1.2016
A252. Oireiden lieventäminen ja tasapainoilu ääripäiden välillä & terveet elämäntavat   19.1.2016
A253. Unenpuute ja uni & tunteidenmukaisuus   19.1.2016
A254. Univaikeudet ja tervehenkinen elämä, liikunta & ulkoilu   19.1.2016
A255. Illalla kitisevät lapset ja että vanhemmat tunnistaisivat oman uupumuksensa   19.1.2016
A256. Käsien tärinä ja omaa ikäluokkaa olevat hoitajat yms   20.1.2016
A257. Mahdottomat elämänolosuhteet ja omankaltainen ympäristö   20.1.2016
A258. Tyrä ja kuviteltu viileähkö virta keskikroppaa ja jalkoja alas  20.1.2016
A259. Tämän blogin pituudesta  21.1.2016
A260. Vuoriston kuumetaudit ja verenpaineen ja vilustumisen huomaaminen   21.1.2016

A261. Mahakivut ja elämänvalintojen korjaaminen tunteidenmukaisiksi   24.1.2016
A262. Oksennustauti ja rääkin korvaaminen lempijutuilla   24.1.2016
A263. Maksakirroosi ja onnellisuuden taitojen kasvattaminen   24.1.2016
A264. Zika-virus / jälkeenjääneisyys ja ettei ollenkaan kopioi roboteilta ym rakennetulta   25.1.2016
A265. Väsymys ja terveet elämäntavat   25.1.2016
A266. Pistelevä tunne ja energiavarantojen täydentäminen   26.1.2016
A267. Brutaalius ja ymmärryksen piirin erojen tunnistaminen oikein   26.1.2016 
A268. "Phyi!"-olo ja vikkelästi sisälle lämpimään & lämpimämmin ylle   26.1.2016
A269. Laiskuus ja "Elä ja anna toisten elää" & tervehenkinen elämä   27.1.2016
A270. Parkinssonin tauti & jumiutuminen ja monialaisuus & useat lähestymistavat   27.1.2016
A271. Kömpelyys ja kiinnostus liikkumiseen   28.1.2016
A272. Tyhmyys ja ajattelukurssini sekä älynkohotusohjeitani  29.1.2016
A273. Heikko kapasiteetti & ilmastoon sopeutumattomuus ja polveilevuus sekä terveet elämäntavat   29.1.2016
A274. Spitaali ja ettei sotke elollista ja rakennettua   29.1.2016
A275. Kuulemma itsestä johtuvat vaivat ja rasitteiden huomaaminen sekä terveet elämäntavat  30.1.2016
A276. Pottuuntuminen ja luonnolliset virikkeet sekä terveet elämäntavat   31.1.2016
A277. Turvattomuus ja kansan valtavirran osana oleminen   1.2.2016
A278. Liikaa istuneen jaksamattomuus ja tervehenkinen liikunnallinen lihasjännitys&ryhti   1.2.2016
A279. Unen piirteitä valvetajunnassa ja uni lepoaikana, johon valveen projektit eivät puutu   1.2.2016
A280. Dengue kuume & hyttysten aiheuttamat taudit ja ettei ajattele mitään hyttysiin liittyvää  2.2.2016

A281. Uskonnollisuuden puuttuminen ja ihmissilmä&kokoluokkien taju   2.2.2016
A282. Pahuus ja "Elä ja...", itsekkyys, tervehenkisyys, kokonaiskuvat & aihepiirien taju   3.2.2016
A283. Heikotus nivelissä & etova olo ja ettei haaveile lukemisesta   3.2.2016
A284. Parantumisen harjoittelun mahdollisuudesta   5.2.2016
A285. Työpäivän jälkeinen uupumus ja polveilevuus   6.2.2016
A286. Isorokko ja laitosmaisen järjen vallan karsiminen   7.2.2016
A287. Tuhkarokko ja eläväisyyden arvostaminen   7.2.2016
A288. Vihurirokko ja ettei valehtelisi niin epäviisaasti   7.2.2016
A289. Kolera ja että koulutetut välttäisivät totalitarismia & suvaitsevaisuus   7.2.2016
A290. Keltakuume ja sivistynyt näkökulma työn rooliin yhteiskunnassa ja elämässä   7.2.2016
A291. Ihmeparannusohjeyritelmä XXV * Elämän virta ja oireet vain lisänä   7.2.2016
A292. Sydänvaivat & rintakipu ja viisaiden etsiminen & elinvoimaisesti eläminen   7.2.20916
A293. Puuttumaan jäänyt ansaittu asema ja perusasiat selkeästi    7.2.2016
A294. Kaikki prakaa ja nojautumiskohteiden vaihtaminen tervehenkisiin   7.2.2016
A295. Mers ja työnkuvan elävöittäminen & viisaampi tapa tehdä töitä   7.2.2016
A296. Keuhkokuume ja luontoelementti   7.2.2016
A297. Yskä & keuhkoputkentulehdus ja leppoisa vapaa-aika & kivat harrastukset   7.2.2016
A298. Addiktio ja samojen tarpeiden täyttäminen tervehenkisesti   9.2.2016
A299. Sekava pää & hölynpölyn tuottaminen ja Suomenilmastoon sopeutuneella tavalla eläminen   9.2.2016
A300. Holtittomuus ja taitotason uudelleenarviointi & sosiaalisen paineen vähentäminen   9.2.2016

A301. Alemmuuskompleksi ja toisten noudattaman laatutason arviointi   9.2.2016
A302. Eutanasia ja varautuneen tsempin sentouttaminen vajoten   12.2.2016
A303. Huono elämänlaatu ja terveet elämäntavat, "Elä ja anna..." & kopioimattomuss   12.2.2016
A304. Haavat & hygienia ja hygienia & huijuijui   14.2.2016
A305. Ihmeparannusohjeyritelmä XXVI * Realismikäsitys   15.2.2016
A306. Sydänveritulppa ja kaksi sormea avointa kämmentä vasten   18.2.2016
A307. Väärin tasapainotettu ruokavalio ja muiden virikkeiden lisääminen   20.2.2016
A308. Korvatulehdus ja tunnelmailmapiirin tunnelmoiminen   20.2.2016
A309. Ihmeparannusohjeyritelmä XXVII * Elämä paremmille urille   22.2.2016
A310. Mielisairaus jossa mielenkiinto ruoka-aineeseen ja monipuolinen ruokavalio jossa marjoja   24.2.2016
A311. Aaveet ja että toivoo oikeudenmukaisesti hyvää kaikille kuolemanjälkeisessä elämässä   24.2.2016
A312. Polio ja musiikki   29.2.2016
A313. Vuoto keskireiästä (ja nihkeät viralliset välit ??)   29.2.2016
A314. Vesirokko ja sosiaalista etäisyyttä keittäjiin kannattajineen   5.3.2016
A315. Koiran hammaskivi ja että kaikki menikin hyvin   7.3.2016
A316. Endometrioosi ja moraali   17.3.2016
A317. Lääketieteen alojen heikko ilmapiiri   30.3.2016
A318. Pitkä ikä   31.3.2016
A319. Liian lihavan koiran huono olo ja vauhdikkaampi toimeliaampi teema   2.4.2016
A320. Kevätväsymys   2.4.2016

A321. Keväinen puiden siitepölyallergia   4.4.2016
A322. Flunssa ja ettei pidä seuraa ympäröivälle ilmalle   5.4.2016
A323. Hormonit ja elämänvaiheen tunnistaminen   6.4.2016
A324. Jäihin vajonneen elvyttäminen ??   6.4.2016
A325. Kemikaalihöyryaltistus ja vihreät kasvit & vihannekset   10.4.2016
A326. Syyhy ja sosiaalisuuden tyyppiin tutustuminen   12.4.2016
A327. Lavantauti ja tervehenkinen käsitys sotilashyveistä   12.4.2016
A328. Abortti   14.4.2016
A329. Kilpirauhanen ja elämässä vauhdilla kiinni   18.4.2016
A330. Melanooma ja kesä kokonaiselämyksenä   27.4.2016
A331. Psoriasis ja liikunta & ulkoilu   30.4.2016
A332. Turkoosi parantamiseen liittyvänä värinä   8.5.2016
A333. Niveltulehdus ja tervehenkinen luonnollinen vire   20.5.2016
A336. Reuma ja lämpimämpi keho   21.5.2016
A342. Tippuri ja tomaatti   10.6.2016

102. Huonontunut näkö ja juoksupyrähdys

Liikunta vauhdilla silmät auki tarkkaan ohi vilistävää luontoa katsellen parantaa näköä vähän samaan tapaan kuin auton renkaat pureutuvat asfalttiin. Vastaavasti liikunnan välttely heikentää näköä ajan myötä.

Ruuan sulatteleminen, tokkuraisuus ja helle (lösiminen ja kuuma) voivat sumentaa näköä, samoin piittaamattomuus, kömpelyys ja tiedostamaton sosiaalisuuden tapa ja elämänviisauden puute.

28.8.2017   Kirjoituksestani terveistä elämäntavoista:
"(273.) Jos joltakulta jää järki tai suomalaiseen tapaan suuri kapasiteetti puuhata sitä sun tätä hyvällä ymmärryksellä ja miellyttävän jaksavaisesti puuttumaan, niin syynä on useimmiten kai näköhahmotuksen summittaisuus, etenkin se, ettei nähty liity ymmärrykseen kuin summittaisesti. Katsoa ei kuulu yhtä putkea vain kuin työlästä työtä vaan mielitekojen mukaan, katsomisen kiehtovuuden ja näköaistimusten miellyttävyyden mukaan, hetken sitä, sitten hellittää, siirtyä toisenlaiseen kiehtovuuteen, antaa katseensa vaellella, katsella kaikenlaista kaunista, vaikkei se niin merkittävää olisi, olla kiehtoutunut, että mitä jännän näköistä näkyy missäkin, vaikka orava puuhailemassa, jäädä pikemminkin maiseman tunnelman ja maisemassa elämisen kanssa kuin kaavamaisen kuvan."

9.1.2018   Jos näkö oli parikymppisenä ok, niin silloin ehkä opiskeli ja oli objektiiviseen ajatteluun ja elämässä pärjäämiseen liittyen tarkat silmät. Sitten nelikymppisenä söi liikaa, oli jotenkin tapoihinsa piintyneempi, enemmän urillaan vain, helpotuksien kautta sosiaalista sijaa itselleen ja muille löytävä tyyliin villasukat jalassa yms, mikä on toki tarpeen, muttei niin korostunut osa elämänsisältöä kai muissa i'issä. Parikymppisen silmissä nelikymppinen on jotenkin sumea, elämänpiiriltään vain lähialueella. Johtuuko näkösi heikkenemisen elämänpiirin vastaavasta kapeutumisesta lähioympäristöön ja tekemisistä, joissa huomio (vaikkei kaikilla näkö) on yleensä sumeampi? Silloin kai tekemisiä vaihtamalla, harrastamalla nuoremman väen tyyppisiä juttuja nuoremman väen tapaisesti ja elämän elementtien painotuksia nuorentamalla voisi kai saada tarkan näön ja laajan näkökentän takaisin.

22.1.2019   Tavallisille kiinnostuksenkohteilleen olisi hyvö uhrata edes hetki aikaa, vaikka näkö olisi huonontunut, sillä näkö voi kaivata tavallisia virikkeitään, jissa on jokin kiehtova asiasisältö, esim. netin käyttö ja tietokoneen näytön katselu voi joillekin olla antoisa tavallisen päivänosa, johon näkö on tottunut.

101. Älyllinen jälkeenjääneisyys ja näköaistivirikkeet & ajattelukurssini

Ajattelukurssini http://pikakoulu.blogspot.fi/2011/11/ajattelukurssi.html opettaa helpon arkijärkisen objektiivisen ajattelun tavan, jolla selvitä koulusta, arjesta ja jota käyttää kommunikaation ja taitojen tukena. Kurssin opettaman ajattelutavan voi oppia esim. sosiaalista kautta mallista oppimalla, jos toinen/toiset käyttävät tuota ajattelutapaa hänen seurassaan tai yleensä. Kurssi olettaa lähtötaitoineen katselemisen, esim. luonnonhahmotus ja maisemat, joissa on elämää, esim. pihapiiri ym. sekä käytännön taitoja esim. puutarhatöiden tapaan. Esitaitoina, harjaannuksena tarvitaan siis vaikkapa luontoretki ja käsitöitä tai useammanlaista puuhaa puutarhassa.

13.1.2018   Näkeminen, maisemallinen elämää, ja nähdyn ymmärtäminen ovat siis ajattelukyvylle olennaisia. Nähdyn ymmärtämiselle on kai tärkeää, että asento ja liikkumistapa elävät, siis vaihtelevat luonnostaan, sen mukaan,mitä maisemassa on, mitä tekee, mikä on mieliala ja mitä vastaan tulee.

Terveiden elämäntapojen kirjoituksestani http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html  :
"110. Joillakin miehillä on näkökulma kovin koulutuksen mukainen, yksioikoinen ja kapea, tilanteisiin mukautumaton, muuta elämää ymmärtämätön. Silloin olisi hyvä heidän varioida tekemisentapaansa ja lähestymistapaansa tervejärkisesti tilanteen mukaan: milloin on käytännönläheisyys paikallaan, milloin hyvä muisti, milloin koulutettu ajattelu, milloin arkijärki, liikunta, tunteet, mitä nyt sattuu olemaankaan tilanteeseen sopivaa lähestymistapaa. Samoin myös työtä tehdessä olisi hyvä huomioida muun elämän maisema ilmiöineen: sosiaalisina kontakteineen, tapahtumineen, matkoineen, lomanläheisyyksineen, jne. Niin saa harjaannutettua omaa arkijärkeään ja elämänymmärrystään.
Näin voi taitavampi puolestaan opetella varioimaan tietokoneen näppäimistöllä kirjoittamisen rytmiä, niin on jotenkin mukavampi olo ja ääni on kivempi, muihin tekemisiin ja oman näkemyksen kuunteluun paremmin sovitettu."

1.5.2023   Jos joku on niin kaavamaisen urautuneen koulupäinen, kenties kuin aasialainen, että vaikuttaa robottimaiselta, niin aukaistakseen hänen päänsä tarttis kai olla ulkona, missä on luontoa ja arkijärkistä elämää, ja komentaa, että ( tiedäthän että ) nyt täytyy katsoa kunnolla, katsella ympärilleen ja olla mukana, kun tämä on käytännön elämää, mitä nyt on tässä elettävä. Ja lusäksi arkujärki kuten ajattelukurssini, terveiden elämäntapojen osaamista ja mieltymysten mukaisia valintoja, muttei kovin sosiaalisesti kaavamaista. Ja käytännön elämää ja yleissivistystä, ei-kaavamaista liikuntaa. 


100. Rutto ja luontosuhde

"Katsoin netistä: tavallinen rutto oli paiserutto ja sen oireina siis
ovat paiseet, mutta sen syy tuntuisi okevan päinvastainen eli käsitys,
että luontovirikkeet ovat ylimääräisiä ja ilman niitä olisi parempi,
jolloin ne tuntuvat paiseilta, ties miltä kutinalts kuin hyönteisyen
puremat, heinien kosketusallergia, bakteerisuys jne."
"ruton syy näyttäisi
olevan luontoyhteyden katkeaminen kaupungistumisen myötä"

"Kun tuo mikä minua Hong Kongissa ja vuosikymmentä myöhemmin
Singaporessa vaivasi, oli puiden lähes totaalinen puuttuminen, niin
sen oire oli jonkinlainen pyörrytys oksetus tietoisuuden ksventuminen
ihan pelkkään lähiympärixtöön ja kivuliaixuus hengittämisen hankaluus
ja masennus, liikkumisen hidastuminen ja muuttuminen ihan kömpelöksi.
Kun olen Tervola-nimen myötä pohtinut eri tautien syitä poikkeamina
terveistä luonnollixista elämäntavoixta, niin ruton syy näyttäisi
olevan luontoyhteyden katkeaminen kaupungistumisen myötä. Eivätkö nuo
oireeni muistutakin mielikuvaa rutosta?! Mutta se siis paranee
matkustamalla maalle tai seudulle, jossa on paljon puitz, puutarhoja
yms. Ohhoh."

Jotenkin luulisin tuossa olevan kyse kanssa näköaistivirikkeiden puutteesta eli ei-puskamaisia pensaita ja puita, joiden oksat kasvavat jotenkin kauniisti, ja koristeellisia taloja, esim. parvekkeita, patsaita, mosaiikkikuvioinen seinä, koristereunuksia, kauniita näkymiä, joissa myös luontoa.

Paiserutosta kärsivien taas tekisi hyvää tuntea luonnon välttämättömyys ruuan lähteenä ja ruuan välttämättömyys kuin polttoaine autolle ja rakennusaineet elimistölle. Lisäksi puu on rakennusaineena kätevä ja paljon käytetty ja esim. paperi tehdään pitkälti puusta.

Helsingissä oli rutto joskus kauan sitten, olikohan 1800-luvulla ja surmasi olikohan kolmasosan koko kaupungin väestöstä. Ruton sanotaan johtuneen jotenkin siitä, miten talot oli rakennettu, siis millaisia talot olivat kai tyyliltään, ja siitä, ettei ollut lainkaan puistoja. Mutta ruttoepidemia pakotti ottamaan sellaiset asiat tosissaan, Taloja purettiin ja tilalle perustettiin puistoja. Ja talot opeteltiin rakentamaan niin, etteivät ne tuota ruttoa, mikä on kai osin kyse tyylistä, ettei ahdasta ja jyrkkää komentelevaa, vaan koristeellista, kaunista, viihtyisää ja avaraa, puiden kauneutta esille tuovaa.
Telkussa oli jotakin Brasiliasta ja mieleeni jäi vaikutelma kuin siellä kaupungissa olisi tässä suhteessa vääränlaista: liian vähän koristekasveja ja niiden tapaan kauniin tunnelmallisia koristeita ynms taloissa.

tiistai 18. elokuuta 2015

99. Ihmeparannusohjeyritelmä XIII * Energiavarannot

Voiko ola että kehon ja lähiympäristön lämmöllä on vaikutusta siihen, miten hyvin voi seurata mielikuvia tai miten pahasti romahtaa johonkin huonoon lokeroon. Voimaton kuin väsynyt, nälkäinen, kylmissään oleva, epäonninen, tuskastunut, turaava, liian palikkajärkinen, inhorealistinen loksahtaa helposti huonoon lokeroon ja jää siihen, siis ajattelultaan ja mielikuviltaan huonoille ruille. Kun taas kehon energiavarannot korjannut kuten lämmin, lämpimässä, hyvin syönyt, hyvällä tuulella, innostunut, lomalaisen tapaan ajatteleva, uskontoon tukeva, ystävällinen, elämänviisas, tunteva osaa tarttua onnistumisiin, rakentaa niiden vraan vaikka ne menisivät eri uria ja eri tyylilajia kuin tottumukset tai viimeaikaiset urat.

maanantai 17. elokuuta 2015

98. Huimaus & verenpaineongelmat ja kauniisti venytteleminen

Voivatkohan verenpaineongelmat johtua siitä, että pitää keskikropan jotenkin möhkälemäisen taitamattomasti etenkin taivutuksissa? Auttaisikohan verenpainetautiin, josvenyttelisi - ei mahdollisimman paljon vaan mahdollisimman kauniisti ja hyvin keskikropan ja jäsenet pitäen.

Samoin huimaukseen mahdollisimman kauniisti venettelemistä, vähän silloin tällöin.

26.2.2019   Luin netistä verenpainetaudista eli kohonneesta verenpaineesta, ja mieleeni tuli, että se kuulostaa samantapaiselta kuin näköongelmat eli joillakin ihmisillä on koulutettu ulkoa luettu perspektiivi tai jokin sen tyylinen ei-niin-älykäs ajattelutapa, aika yksialainen tyyliltään, ja sen mukainen kehonkieli on jäykkä, viivoja ja laatikoita ym terminologisen tienoilta tyyliä ja siis myös rtyhdissä, joka sitten vaikuttaa verenmpaineeseen tyylillän tähän tapaan yrittäen saadaan näin tehokasta jälkeä. Ja joillakin iän myötä ajattelu on osaavampi ja näkemyksellinen eli käy suurempia kokonaisuuksia useammilta kannoilta ja paremmalla laadulla lävitse, nopeampaakin, ja niin kun tällainen n'äkemyksellinen henkilö pitää seuraa tai on sellaisen seurassa, sellaiseen liittyen juttusilla tms, joka ajattelee terminologisen laatikkomaisen yksialaisesti, niin terminologinen on jotenkin tehoton ja paljon yrittvä, jos tehtäväksi antaa näkemyksellisen tavallisen suorituksen mittapuun, jolloin siltä kohden tulee tehottomuutt, toimimattomuutta ja yrittämisen myötä jäykempi ryhti ja kohonnut verenpaiene siltä osin, mihin kai auttaisi tuo vanha ohje venytellä kauniisti, tai sitten pitäisi kertoa enemmän omasta taito- ja laatutasostaan, jota eri ihmisten taidot vertaituisivat oikein sosiaalisessa kanssakäymisessämuiden kanssa ja kenties näiden itsensäkin, mikä kai edellyttäisi myös tuon toisen taitotason kuvailemista, jottei häntä luulla yhtä taitavaksi ja niin samaisteta kahta vanhaa tai aika vanhaa ja laiteta näkemyksellistä ottamaaan mallia laatikkomaisesta sutivammasta, ein niin paljoon hetkessä laadulla yltävästä.