sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

82. Jasmiinin käyttö

Jasmiinisuitsuke ja jasmiiniriisi auttavat ikväien muistojen unohduttamisessa, kun tilanne on jo ohi ja jäljellä enää ikävää ilmapiiriä ja ajatukset. Jasmiinin tuoksu etäännyttää surun voimin ikävät muistot ja niihin liittyen hiertämään jääneet nykyisellään etäiset ihmikontaktit, ja on samalla jotenkin kauniin tunnelmallinen luoden hengellisyyden ja elämänviisauteen virittäytymisen myötä tilaa uudelle elämälle uudelta pohjalta, kokonaiselle elämän tervehenkiselle rikkaudelle nyt kun häiritsevät henkilöt ja aihepiirit saa etäännytettyä ja laitettua pienempää tilaan niin että jää koko maisema itselle. Jasmiinin tuoksulla voi etäännyttää ja pyyhkiä pois ajatuksiksi jääneet ihmiskontaktit muttei jaettua elämää. Häiritsevät asiat ovat kullekin erilaiset.

Jos sen sijaan ikävät ihmissuhteet ovat edelleen elämän osa, niin niihin usein auttaa ohje "Elä ja anna toisten elää!" (http://opisuomalaisuus.blogspot.fi) sekä etäisemmät välit niin, että toinen (ja itsekin sinä) miettii ne sivistyksellä eikä sosiaalisesti pähkäilemällä sekä tietenkin hengellisyys, hengellisemmät ihmissuhteet ja tervehenkisyys ihmissuhteissa, ennen kaikkea siinä, miten paljon ollaan tekemisissä ja mihin tapaan sekä miten ihmissuhteista ajatellaan, sekä yleisen meningin moraalisuus ja tervehenkisyys.

Oman kokemukseni mukaan jasmiinin tuoksu auttaa kokoamaan ikävän tunnelman etäisine ihmiskontakteineen yhdeksi ajatelluksi aiheeksi pois ympäröivästä huoneesta ja elämäntilanteen kuvauksesta, ja suitsukkeen mieleen tuoma suru kohdentuu suruksi siitä, että noin ikävästi olivat asiat, ja niin ikävä aihepiiri tulee tuomittua,  torjuttua, surun voimin vaimennettua tyyliin "en halua tuollaista" ja etäännytettyä. Näin on ikävä aihe saatu etäämmäs. Jasmiinisuitsukkeen tuoksun elävöittävä herkkä vaikutelma luo huoneessa tilaa hengellisyydelle ja hengellisemmille ihmiskontakteille kun taas nuo myttyyn menneet jäävät pois. Hengellisyys varaa tilan ja elämän tervehenkiselle uudelle alulle, muulle elämälle, jota tarvitseekin, ja niin jäävät nuo ikävät muistot pois häiritsemästä (vaikkei muisti pyyhkiydykään) ja tilalla on monimuotoista elämää paremmalta pohjalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti