Piirtäämisessä ja maalaamisessa on jotakin kunkin olennon oman hahmon hakemista, esim. kasvin lehtien oman rytmin hakemista ja hevosen ruumiinrakenteen tunteenomaisen kauneuden ja käytännön toimivuuden yhteyden hakemista, kun eläytyy kohteen henkeen, sen hienouteen ja smaan aikaan pyrkii realismiin tuosta hengestä tinkimättä. Kun tuon yhteyden löytää, syntyy hieno piirustus- tai maalaustaito, jonkinlainen tie omanlaiseensa viisauteen, jota kai muun muassa katsoessamme haemme. Kun tätä mietin, mieleeni nousi muistikuva sikiöajoiltani, kun keho piti rakentaa ja se oli jotakin tämäntapaista viisautta: eläytymistä ihan vain kehon tehtäviin, elämään, noissa tehtävissä, elämänalueissa mielekkäisiin rakennepiirteisiin kuten vaikka hermosto ja käden rakenne, ja sitten kehon muovaamista vapaamuotoisesti hyvänlaiseksi myös noissa suhteissa vähän samaan tapaan kuin tavallinen haava paranee ja siihen tulee arpija ajan myötä arpi tippuu pois ja alta paljastuu eheä iho. Kai rukouksin voisi luoda turvaa tuollaiselle eheydelle.
5. syyskuuta 2020 Jos sikiöajan muistojen avulla onnistuu kasvattamaan puuttuvan raajan tms tilalle uuden, niin se kenties on alkuun sikiöajan tapainen, ja vasta eri ikävaiheet jotenkin läpi käymällä, niiden kautta varttumalla siitä tulisi aikuisen tyyppinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti