Kun olin lapsi, alle kouluikäinen tai korkeintaan kymmenen, uskoin tarkkaan lähes kaiken, mitä vanhempani kertoivat siitä, miten konkreettiset asiat yleensä ovat. Jos oma havaintoni tuki noita varmoiksi luettuja väitteitä, niin niistä tuli kaava, jota noudattaa. Mutta aikuisella iällä olen oppinut että vanhemmillani on oma tyylinsä, ajattelutapansa, ymmärryksen määränsä, osaamisen kirjonsa, kiinnostuksenkohteensa, laiminlyöntinsä ja virheensä. Ja se mitä he laosena sanoivat esim. siitä, miten joku paranee tai ei parane, oli vain heidän oman tyylilajinsa ja osaamisensa määrän heijastumaa tuohon aiheeseen eikä tarkalleen niin muille ihmisille vaan kullakin on oma versionsa. Jos itse oppii pareantumisesta uusia asioita, niiden kuuluisi tulla mukaan samalla tavoin varmoina totuuksina siihen, miten kohdella kehoa. Sen sijaan, että isä sanoi "Ei se parane niin äkkiä.", voi itse vastaavalla varmuudella komentaa kehoa, että saa kyllä parantua vikkelään, tai antaa keholle ohjeen, että "terveesti on hyvin keholle" ja terveesti oleminen juuri auttaa parantumaan.
Ihmeparannusohjeita tässä blogissa 1., 11., 15., 16., 22., 27., 29., 34., 43., 46., 47., 52., 57., 59.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti