sunnuntai 5. toukokuuta 2013

15. Vammat parantuvat ihmeen tapaan * Ihmeparannusohjeyritelmä II

Tuollainen tuli eilen mieleeni. Johtuneekohan siitä, että parina viime vuonna olen oppinut juttelemaan lintujen kanssa samaan tapaan kuin ystävänsä kanssa sosiaalisena näkee hänen tekemisentapansa, ja vähitellen samaan tapaan myös hyönteisten kanssa - fiksuja ovat kuin mitkä! Hyönteiset ovat juuri isoimmat heränneet ja lähteneet liikkeelle, ensimmäiset kukat tulleet. Hyönteisillä on viisautta muodonmuutoksesta ja talveksi ne vaipuvat syvään horrokseen, josta keväällä heräävät henkiin ja parantavat talven aikana tulleet pakkasvauriot. Minusta vaikuttaa kuin se olisi tietoinen prosessi niillä eikä horteessa tiedostamatta tapahtuvaa. Niiltä voi siis oppia paljon parantumisesta ja jopa kuolleista heräämisestä, ks. http://kuolemastajasurusta.blogspot.fi . Hyönteisten älystä http://ampiaiset.blogspot.fi
No mutta tällaisen kirjoittelin eilen. Tuon kun v8ielä oppisi moni...

Hei
Huomasin ntässä, että pullassa on tuhansia kilokaloreita, kun taas hedelmissä ei melkein mitään ja suklaassakin vain 250 kcal. Leivonnaisita varmaan olen lihonnut sen, minkä olen lihonnut, mutta silloin jäin miettimään, että miksen ole itse huomannut, milloin lihosin tai laihduin. Kunnes äkkäsin jotakin, mikä vpi olla hyvin olennaista vammaisten toipumis- ja paranemismahdollisuuksien kannalta: Lapsena minulle muut perheenjäsenet sanoivat viitisen minuuttia sen jälkeen, kun olin syönyt pullaa, että nyt jo lihosit, se näkyy. Vähän aikaa sitten, kun maksoin laskuja, tunsin rasittuneeni ja laihtuneeni, vaikka vain istuin. Kun syön hedelmiä mielitekona, tulee heti elävöitynyt tunne kuin verenkierron mukana jotakin, mitä lihaksisto, mielialani ym. juuri kaipaakin. Ihminen, joka on hyvällä elävöityneellä mielellä, on kaunis, ja ihminen jota ei hotsita mikään on lysähtäneen rupsahtaneen näköinen. Kun joskus keittiössä poltan hiukan sormeani johonkin kuumaan ja laitan sen vesiha´nan alle kylmään, ajattelen, että "huh, sattuikohan sitä, tuleekohan jälkeä, ihan kuin olisi (mielikuva heti vaikuttanut kehoon sekunnissa), no ei se varmaan mitään ole, ja ei ollutkaan (keho ehti parantaa itsensä), selvisin säikähdyksellä".
Keho näyttäisi reagoivan ajatuksiin ja tunteisiin sekä tunnelmaan ja elämäntapaan sekunneissa, arviolta 1-3 sekunnissa.
Mitä, jos oikein rukoilet ja toivot, että paranisirt, ja katsot sitten vammaista kohtaa ja tuumit toiveikkaasti "Ikään kuin se olisi hiukan parantunut...", niin silloin olet oppinut parantamisen alkeet: tuolla tiellä jatkaen kehosdi osaakin parantua! Tällaisen vaikutelman sain. On kuin tässä olisi taito opittavana.

* * *

Hei lähetin teille muutama päivä sitten oheisen kirjoitelman ihmeparantumisen mahdollisuudesta. Sen jälkeen olen miettinyt asiaa lisää ja koettanut oppia tuota taitoa.
Tässä tuo kirjoitelma:
Hei
Huomasin ntässä, että pullassa on tuhansia kilokaloreita, kun taas hedelmissä ei melkein mitään ja suklaassakin vain 250 kcal. Leivonnaisita varmaan olen lihonnut sen, minkä olen lihonnut, mutta silloin jäin miettimään, että miksen ole itse huomannut, milloin lihosin tai laihduin. Kunnes äkkäsin jotakin, mikä vpi olla hyvin olennaista vammaisten toipumis- ja paranemismahdollisuuksien kannalta: Lapsena minulle muut perheenjäsenet sanoivat viitisen minuuttia sen jälkeen, kun olin syönyt pullaa, että nyt jo lihosit, se näkyy. Vähän aikaa sitten, kun maksoin laskuja, tunsin rasittuneeni ja laihtuneeni, vaikka vain istuin. Kun syön hedelmiä mielitekona, tulee heti elävöitynyt tunne kuin verenkierron mukana jotakin, mitä lihaksisto, mielialani ym. juuri kaipaakin. Ihminen, joka on hyvällä elävöityneellä mielellä, on kaunis, ja ihminen jota ei hotsita mikään on lysähtäneen rupsahtaneen näköinen. Kun joskus keittiössä poltan hiukan sormeani johonkin kuumaan ja laitan sen vesiha´nan alle kylmään, ajattelen, että "huh, sattuikohan sitä, tuleekohan jälkeä, ihan kuin olisi (mielikuva heti vaikuttanut kehoon sekunnissa), no ei se varmaan mitään ole, ja ei ollutkaan (keho ehti parantaa itsensä), selvisin säikähdyksellä".
Keho näyttäisi reagoivan ajatuksiin ja tunteisiin sekä tunnelmaan ja elämäntapaan sekunneissa, arviolta 1-3 sekunnissa.
Mitä, jos oikein rukoilet ja toivot, että paranisirt, ja katsot sitten vammaista kohtaa ja tuumit toiveikkaasti "Ikään kuin se olisi hiukan parantunut...", niin silloin olet oppinut parantamisen alkeet: tuolla tiellä jatkaen kehosdi osaakin parantua! Tällaisen vaikutelman sain. On kuin tässä olisi taito opittavana.

Tässä tämänpäiväisiö mietteitä aiheesta:
Joka kerta, kun otan askeleen, on se eri osiltaan erityylinen: tuossa on paino vankasta kantapäällä ja jalalla, tuossa kohottaudun ylöspäin, tässä on tunnelmallinen heilahtava liike. On kuin kehonkuvani olisi noina sekunteina noilat osiltaan erilainen, vaihtuu hurjan vinhasti siis. Kun menen peilin eteen ja katson, että onpa lösön näköinen ryhti ja mahaakin näyttää olevan, niin sitten ryhdistäydyn hiukan, että mitäpä jos vetäisi vatsaa hiukan sisään ja olisi urheilullisempi niin auttaisiko se? Ja hetihän tuo nbäkyy vaikuttaneen sekunnissa tai parissa. Siinä sitten kun aikani pällistelen, että onnistuinkohan näin, niin mielenkiintoni hiipuu ja ryhti pääsee lysähtämään uudelleen: mikä lie vanhuuttaan rupsahtanut, enhän edes äsken peiline teen tullessani ollut näin mielenkiinnottomalla tuulöella ja rupsahtanut. Sekunneissa, ihan vain sekunneissa VAIHTELEE MIELIALA JA ULKONÄKÖ SEN MYÖTÄ. Kun näen tuttuja eri kerroilla, ovat he puuhanneet eri juttuja ja ollet eri seurassa ja niinpä heidän meininkinsä on erilainen, ulkonäköns'äkin näyttää vaihtuneen tyylin mukaan, valehtelevatko silmäni, teenkö hetken meiningin mukaisen havaintovirheen? Ei vaan he muuttuvat sekunneissa kunkinhetkisen mielentilansa ja meininkinsä mukaan...
Eli kehonsa voisi parantaa sekunnissa kahdessa, jos vain saisi sen pysymään parabnettuna eikä vanhaa muistelemaan lipsahtaessaan loisi sille taas sekunnissa tia kahdessa vanhoja vikoja. Jos jatkuvasti tavoittelemme jatkuvuutta, vanhaa minäämme, eivät erlämäntavan ja kehon muutokset jää pysyväksi vaan aina tipahdetaan tuohon vanhaan tilanteeseen takaisin. Mutta jos olisi elämäntapamuutoksissa yhtä hetkeen tarttuvainen kuin kehon parantumisen kanssa haluaisin olla, niin voisin muuttua pysyvästi parempaan ihan sekunneissa. Ku8inka tuon muutoksen sitrten saisi pysyväksi? Elämäntapa- ja asennemuutoksella, arvojen vaihtamisella tervehenkisemmiksi, ja paikalleen jumiuttaminen rukouksen avulla...
Josko tämä auttaisi kappaleen matkaa eteen päin ihmeparantajaksi oppimisen tiellä? ,,, :)

Ihmeparannusohjeita tässä blogissa 1., 11., 15., 16., 22., 27., 29., 34., 43., 46., 47., 52., 57., 59. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti